Filosofia:situaatio
(Ohjattu sivulta Filosofia:situaatiosidonnaisuus)
situaatio
| situaatio |
Määritelmä
Heideggerin ja Sartren näkemys, jonka mukaan ihminen on maailmassa aina konkreettisesti jossakin käytännön tilanteessa
Selite
Martin Heideggerin (1889-1976) eksistenssifilosofiassa situaatio merkitsee konkreettista mielekkyystilannetta, joka ei palaudu mihinkään yleiseen olemukseen. Situaatiossa on osatekijöitä (esimerkiksi jokin esine), mutta situaatiota ei voi palauttaa niihin. Esimerkiksi tämän viinilasin makua ei voi palauttaa viinin olemukseen. Tilanteellinen mielekkyys on aina ainutkertaista eikä voi toistua sellaisenaan.
Jean-Paul Sarten (1905-1980) eksistentialismi korostaa maailmassa olemista. On vältettävä abstraktiota ja nähtävä ihminen aina konkreettisesti jossakin käytännön tilanteessa, situaatiossa. Tämä sulkee pois esimerkiksi tieteen neutraalin näkökulman, ja siten situaatio liittyy vahvasti Nietzschen subjektivismiin. Ihmisen maailmassa oleminen on aina situaatiosidonnaista, mikä sitoo ihmisen vahvasti konkretiaan. Sartren mukaan ihmisen olemassaolo edeltää olemusta eli konkretia tulee aina ennen abstraktiota ja situaatio voidaan nähdä monimutkaisena projektien, suunnitelmien, toiveiden ja intentioiden verkostona, joka sijoittuu tiettyyn hetkeen ja paikkaan. Situaatio liittyy olennaisesti Sarten oppiin vapaudesta, sillä se sanelee ulkoiset ehdot ja antaa kiinnepisteen vapaudelle. Samoin siihen liittyy oma ruumis, sen rajoitukset, ulkonaiset olosuhteet ja erilaiset esteet toimilleni. Näiden rajoitusten ylittäminen tuottaa todellisen vapauden, joka sijoittuu nimenomaan situaatioon.
Situaatio voidaan nähdä eksistentialismin versiona intentionaalisuudesta. Se on myös läheisessä suhteessa relativismiin, sillä ihmistä voi tarkastella vain suhteessa situaation - kokonaisuuden näkökulma on suljettu pois jo lähtökohtaisesti ja on mahdotonta ottaa neutraalia katsantokantaa situaatioon.
Situaation keskeinen piirre on myös se, että ihminen on sidottu käytäntöön eli hän on toimiva henkilö, joka voi muuttaa kohtaloaan ja kantaa valinnoistaan vastuun.
Jean-Paul Sarten (1905-1980) eksistentialismi korostaa maailmassa olemista. On vältettävä abstraktiota ja nähtävä ihminen aina konkreettisesti jossakin käytännön tilanteessa, situaatiossa. Tämä sulkee pois esimerkiksi tieteen neutraalin näkökulman, ja siten situaatio liittyy vahvasti Nietzschen subjektivismiin. Ihmisen maailmassa oleminen on aina situaatiosidonnaista, mikä sitoo ihmisen vahvasti konkretiaan. Sartren mukaan ihmisen olemassaolo edeltää olemusta eli konkretia tulee aina ennen abstraktiota ja situaatio voidaan nähdä monimutkaisena projektien, suunnitelmien, toiveiden ja intentioiden verkostona, joka sijoittuu tiettyyn hetkeen ja paikkaan. Situaatio liittyy olennaisesti Sarten oppiin vapaudesta, sillä se sanelee ulkoiset ehdot ja antaa kiinnepisteen vapaudelle. Samoin siihen liittyy oma ruumis, sen rajoitukset, ulkonaiset olosuhteet ja erilaiset esteet toimilleni. Näiden rajoitusten ylittäminen tuottaa todellisen vapauden, joka sijoittuu nimenomaan situaatioon.
Situaatio voidaan nähdä eksistentialismin versiona intentionaalisuudesta. Se on myös läheisessä suhteessa relativismiin, sillä ihmistä voi tarkastella vain suhteessa situaation - kokonaisuuden näkökulma on suljettu pois jo lähtökohtaisesti ja on mahdotonta ottaa neutraalia katsantokantaa situaatioon.
Situaation keskeinen piirre on myös se, että ihminen on sidottu käytäntöön eli hän on toimiva henkilö, joka voi muuttaa kohtaloaan ja kantaa valinnoistaan vastuun.
Erikieliset vastineet
| situation | englanti (English) |
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
SaarinenE2002, BackmanJ2010, Moran2000
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Filosofia:situaatio. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:situaatio.)