Filosofia:diskursiivinen muodostelma
diskursiivinen muodostelma
diskursiivinen muodostelma |
Määritelmä
Foucaultilla ajattelun ja toiminnan historialliset kerrostumat
Selite
Michel Foucault (1926-1984) on monissa teoksissaan käsitellyt diskursiivisia muodostelmia, jotka ovat ovat ajattelun ja toiminnan historiallisia kerrostumia. Ne ohjaavat elämäämme ja ajatteluamme monin eri tavoin huomaamattamme Foucaultin mukaan. Hänen mukaansa yksilön, inhimillisen toimijan ja hänen yksilöllisyytensä osuus ajattelussa ja toiminnassa on huomattavasti vähäisempi kuin yleensä ajatellaan. Tämä näkemys on ollut hyvin kiistanalainen, samoin kuin hänen väitteensä, että valtaa käytetään nimenomaan diskursiivisten muodostelmien kautta.
Foucault esittää, että 1600- ja 1700-luvuilla rationalisuuteen vedonneet sosiaaliset muodostelmat sulkivat niihin sopimattomat ulkopuolelleen hulluus-käsitteeseen vedoten. 1800-luvulla samaa käsitettä käytettiin lyömäaseena niitä vastaan, jotka eivät noudattaneet porvarillisen moraalin normeja. Samaan tapaan voidaan miettiä sellaisten valtaa käyttävien instituutioiden kuin perhe, nainen, siveys, koulu, kauneus, hyve ja totuus asemaa - toimivatko ne yhteiskunnallisen järjestyksen ja kontrollin välineinä? Sortavatko ne tai sulkevatko ne pois yksilöitä?

Lähikäsitteet
- diskurssi
- diskurssianalyysi
- diskurssietiikka
- emansipatorinen intressi
- feministinen filosofia
- genealoginen metodi
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 13.10.2024: Filosofia:diskursiivinen muodostelma. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:diskursiivinen muodostelma.)