Oikeustiede:fair trial

    Tieteen termipankista

    fair trial

    fair trial
    Määritelmä vertailevassa perus- ja ihmisoikeustutkimuksessa ja ihmisoikeussopimuksissa käytettävä yleistermi, jonka lähin suomalainen vastine ja positivointi perustuslaissa on 21 §:n 2 momentissa mainittu oikeudenmukainen oikeudenkäynti.
    Selite

    Perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet turvataan lailla. Säännös on otettu Euroopan ihmisoikeussopimuksesta. 6 artiklan 1 kappale kuuluu seuraavasti:

    Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Päätös on annettava julkisesti, mutta lehdistöltä ja yleisöltä voidaan kieltää pääsy koko oikeudenkäyntiin tai osaan siitä demokraattisen yhteiskunnan moraalin, yleisen järjestyksen tai kansallisen turvallisuuden vuoksi nuorten henkilöiden etujen tai osapuolten yksityiselämän suojaamisen niin vaatiessa, tai siinä määrin kuin tuomioistuin harkitsee ehdottoman välttämättömäksi erityisolosuhteissa, joissa julkisuus loukkaisi oikeudenmukaisuutta.

    6 artiklan sisältö ja sen mukana vähittäin myös PeL 21 §:n tulkinta muuttuu Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätösten ennakkotapausvaikutuksen seurauksena.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Ilkka Saraviita

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Oikeustiede:fair trial. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:fair trial.)