Oikeustiede:sijoitusvakuutus
sijoitusvakuutus
sijoitusvakuutus |
Määritelmä
1) muu henkivakuutus kuin sellainen vakuutus, jonka mukaiset etuudet maksetaan ainoastaan kuoleman sattuessa; 2) henkivakuutus, joka on otettu sijoittamistarkoituksessa
Selite
Henkivakuutus, josta vakuutuskorvaus maksetaan vain vakuutetun kuoleman johdosta, on kuolemanvaravakuutus. Vakuutussopimuslain (543/1994, VakSopL) 2 §:n mukaan muut yksilölliset henkivakuutukset ovat sijoitusvakuutuksia. Sijoitusvakuutus voi olla luonteeltaan elämänvaravakuutus, jolloin vakuutuskorvaus maksetaan, mikäli vakuutettu on elossa tiettynä ajankohtana. Sijoitusvakuutus voi myös olla kuolemanvaravakuutuksen ja elämänvaravakuutuksen yhdistelmä. Sijoitusvakuutuksiin kuuluvat myös yksilölliset eläkevakuutukset. Sen sijaan VakSopL 2 §:ssä tarkemmin määritellyt virallisesti tunnustetut ammatilliset lisäeläkejärjestelmät ja muut ryhmävakuutuksena pidettävät eläkevakuutukset eivät ole laissa tarkoitettuja sijoitusvakuutuksia. Sijoitusvakuutus-käsitettä voidaan käyttää myös epätäsmällisemmässä merkityksessä sellaisista vakuutuksista, joiden ottamisen tarkoituksena on nimenomaan varojen sijoittaminen tai ainakin säästäminen.
Lisätiedot
Kirjoittaja: Jaana Norio
Kirjoittaja: Jaana Norio
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:sijoitusvakuutus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:sijoitusvakuutus.)