Uskontotiede:pakanuus ja uuspakanuus
pakanuus ja uuspakanuus
| pakanuus ja uuspakanuus |
Alun perin termillä ”pakana” (lat. pāgānus) tarkoitettiin kristillistyneessä antiikin Roomassa ”maalaisia”, jotka harjoittivat edelleen monijumalaista uskontoa. Sittemmin sanan merkitys on muuttunut, mutta sen sisältöä on lähes aina muodostettu ensisijaisesti länsimaista kristinuskoa vasten. Koska pakanuudella saatetaan viitata myös alkuperäiskansojen uskontoihin erityisesti historiallisista näkökulmista puhuttaessa, tutkimuksessa puhutaan joskus uuspakanuudesta (neopaganism). Usein puhutaan kuitenkin pelkästään pakanuudesta tai pakanauskonnoista. Harjoittajat puhuvat useimmiten pelkästään pakanuudesta.
Nykyään ajatellaan, että uuspakanat usein yhdistelevät paikallisen uskontoperinteen elementtejä erilaisiin harjoittamisen malleihin, joiden pohjana on vertaisverkosto. Tuo verkosto voi olla kansainvälinen tai kotimainen, tai ihmistenvälisyyden sijaan jopa kirjallisen viitekannan kanssa muodostettu. Uuspakanuuden alaan kuuluu myös liikkeitä, joissa korostuu läheinen suhde luontoon ja/tai esivanhempiin ja yksilölliseen magian harjoittamiseen ilman suoraa yhteyttä esikristilliseen kansanperinteeseen tai muistitietoon. Vuodenkierron juhlat ovat tärkeitä, ja ne sijoittuvat usein viljelyskulttuurille tärkeisiin taitekohtiin: keväällä hedelmällisyyteen, kesällä kukoistukseen, syksyn tullen sadonkorjuuseen ja talvella lepoon ja kuolemaan ennen uuden elämän alkua.
Uskontoperinteitä, jotka tavanomaisesti lasketaan uuspakanuuden kattokäsitteen alle ovat Iso-Britanniasta lähtöisin oleva wicca, suomenusko (joskus myös: väenusko, Suomi), ásatrú (Skandinaavinen & germaaninen perinne) ja druidius (Britteinsaaret). Usein joukkoon lasketaan myös uussamanismi, kuten ydinsamanismiksi kutsuttu Michael Harnerin luoma liike, joka on ottanut vaikutteita samanismin tutkimuskäsitteestä, ja jolla ei siten välttämättä ole suoraa yhteyttä siperialaisiin perinteisiin.
Pakanuuden ja uuspakanuuden harjoittaja saattaa valita yhden tai useamman perinteen, jonka elementit puhuttelevat hänen henkisiä tarpeitaan. Yksilöllisen harjoittamisen lisäksi harjoittaja saattaa hakeutua samaa/samoja perinteitä tai muita pakanuuden suuntauksia harjoittavien yhteyteen yhteisöllisyyden kokemuksen tavoittaakseen. Suomen suurimmat pakanajärjestöt, Pakanaverkko ry ja Lehto Suomen luonnonuskontojen yhdistys ry ovat pienten ja usein ympäri maan ja maailman hajautuneiden uskonnollisten ryhmien kattoyhdistyksiä.Kirjoittaja: Essi Mäkelä
Kirjallisuus:
Harvey, Graham. 1997. Listening People Speaking Earth (Hurst & Co Ltd)
Adler, Margot. 1986. Drawing Down The Moon (Penguin Books).
Hutton, Ronald. 2017. The Witch: A History of Fear, From Ancient Times To The Present (Yale University Press).Lähikäsitteet
- kansanomainen uskonto (vieruskäsite)
- noituus (vieruskäsite)
- shamanismi (vieruskäsite)
Käytetyt lähteet
Ketola2008, Pizza&Lewis2009, Hutton2001, Feraro&White2019
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Uskontotiede:pakanuus ja uuspakanuus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Uskontotiede:pakanuus ja uuspakanuus.)