Historia:kustavilainen aika

    Tieteen termipankista

    kustavilainen aika

    kustavilainen aika
    Määritelmä aikakausi Suomen ja Ruotsin historiassa Kustaa III:n ensimmäisestä vallankaappauksesta 1772 Kustaa IV Adolfin valtakauden päättymiseen 1809
    Selite

    Kuningas Kustaa III, ensimmäinen Ruotsissa syntynyt hallitsija yli viiteenkymmeneen vuoteen, nousi valtaan vuonna 1771. Vuoden 1720 hallitusmuodon mukaan kuninkaan valtaoikeudet olivat silloin rajallisia, ja vapaudenajan loppua luonnehtivat puolueiden sekä säätyjen väliset valtataistelut. Elokuun 19. päivänä 1772 Kustaa III toteutti verettömän vallankaappauksen ja pakotti kaksi päivää myöhemmin säädyt väkivallan uhalla hyväksymään uuden, vuoden 1772 hallitusmuodon, joka siirsi merkittävästi valtaa säädyiltä ja valtaneuvostolta kuninkaalle. Vuonna 1789, Ranskan suurta vallankumousta edeltäneenä keväänä ja hyödyntäen sotatilanteen ja Anjalan liiton aiheuttamaa mielipidesuosiotaan Kustaa III vahvisti kuningasvaltaa jälleen ns. yhdistys- ja vakuuskirjalla, joka toi Ruotsin lähelle kuninkaallista itsevaltiutta.

    Kustavilaisen ajan myyttinen lumo liittyi vahvasti Kustaa III:n poikkeukselliseen persoonaan ja kulttuurisiin saavutuksiin, joihin kuuluivat mm. Tukholman oopperan ja Ruotsin akatemian perustaminen sekä taiteiden ja kirjallisuuden suojaaminen ja suosiminen. Kustaa III:n hallituskaudella perustettiin myös uusia kaupunkeja, joista Suomeen Tampere, Kuopio ja Kaskinen. Kustavilainen aika oli kuitenkin sisäpoliittisesti jännittynyttä aikaa varsinkin 1780-luvun puolivälistä lähtien, ja Kustaa III:n murha vuonna 1792 johti sijaishallitsijakauteen, jota seurasi Kustaa IV Adolfin epävakaa hallituskausi. Kustavilainen aika päättyi, kun epäonnisen Suomen sodan seurauksena kuningas syöstiin palatsivallankumouksella vallasta toukokuussa 1809, hänen tilalleen kuninkaaksi nousi hänen setänsä Kaarle XIII ja Ruotsi sai uuden hallitusmuodon, jossa palattiin perustuslailliseen monarkiaan. Venäjälle samana vuonna siirtyneessä Suomessa kustavilaiset perustuslait eli vuoden 1772 hallitusmuoto ja vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirja jäivät kuitenkin voimaan aina vuoteen 1919 asti.

    Erikieliset vastineet

    Gustavian eraenglanti (English)
    ère gustavienneranska (français)
    gustavianska tidenruotsi (svenska)

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Historia:kustavilainen aika. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:kustavilainen aika.)