Taidehistoria:attribuointi

Tieteen termipankista

attribuointi

attribuutio
attribuointi (suositeltu)
Määritelmä taideteoksen osoittaminen tietyn tekijän tekemäksi
Selite Attribuointi on taidehistoriallinen tutkimusmenetelmä, jota käytetään, kun teoksen tekijää ei (varmuudella) tiedetä. Tekijä päätellään teoksen tyylillisten ja teknisten seikkojen sekä teoksen ulkopuolisten lähteiden pohjalta. Attribuoinnista voidaan puhua myös, jos tekijää ei tarkasti saada selville mutta teos voidaan tutkimustulosten perusteella sekä ajoittaa että paikantaa aiempaa täsmällisemmin. Attribuoinnissa käytetään teoksen piirteiden ja merkintöjen silmämääräisen tutkimuksen ja taideteosten vertailun ohella sekä historiantutkimuksen menetelmiä että erilaisia luonnontieteellisiä tutkimusmenetelmiä, joiden avulla voidaan esimerkiksi ajoittaa teos tai paikantaa sen valmistumateriaaleja. Attribuointi on ominainen ja välttämätön menetelmä erityisesti vanhemman taiteen tutkimuksessa. Myös muilla humanistisilla aloilla, esimerkiksi tekstuaalitieteissä, puhutaan attribuoinnista vastaavassa merkityksessä. Ks. myös kielitieteen käsite attribuutio.
Lisätiedot

lat. attribuere = omistaa jollekin

Attribuoinnista taidehistoriallisena tutkimusmenetelmänä ks. lisää esim. Vakkari, Johanna 2006: Lähde ja silmä. Kuvataiteen tutkimuksen historiaa ja perusteita. Helsinki: Yliopistopaino.

Erikieliset vastineet

attributionenglanti (English)
attributeringruotsi (svenska)
атрибуцияvenäjä (русский)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

Valkeapää&Salmela&Bonelius&JYtaidehistoria1997, Konttinen&Laajoki2000

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Taidehistoria:attribuointi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:attribuointi.)