Oikeustiede:mannerjalusta/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Oikeuskehitys. Mannerjalustasta voidaan puhua sekä maantieteellisessä että oikeudellisessa mielessä. Maantieteellisenä käsitteenä mannerjalustalla (aikaisemmin mannermaajalusta) tarkoitetaan rannikon maa-alueen välitöntä jatketta meren pohjalla. Loivasti laskeva mannerjalusta jatkuu syvemmälle mentäessä ensin jyrkempänä mannerrinteenä ja sitten jälleen loivempana mannernousuna, kunnes päädytään tasaisemmalle syvänmerenpohjalle. Sanotut kolme vyöhykettä muodostavat yhdessä maantieteellisen mannerreunuksen. Maantieteellisen mannerjalustan keskipituus on noin 40 meripeninkulmaa ja keskisyvyys noin 130 metriä. Mannerreunus ulottuu 3500-5500 metrin syvyyteen.

Oikeudellisen mannerjalustan käsite perustuu presidentti Trumanin vuonna 1945 antamaan julistukseen, jonka mukaan Yhdysvalloilla oli täysivaltaiset oikeudet mannerjalustansa luonnonvaroihin. Monet valtiot seurasivat Trumanin esimerkkiä. Kansainvälisessä oikeudessa mannerjalusta määriteltiin ensimmäistä kertaa YK:n vuoden 1958 mannerjalustasopimuksessa. Sen mukaan mannerjalusta ulottui aluemeren ulkorajasta 200 metrin syvyyteen mutta saattoi rannikon edustalla jatkua tätä pitemmällekin niin kauas kuin veden syvyys sallii merenpohjan luonnonvarojen hyväksikäytön.

Määritelmä uusittiin sittemmin YK:n vuoden 1982 merioikeusyleissopimuksessa, jonka mukaan mannerjalusta ulottuu aluemeren edustalla pääsääntöisesti 200 meripeninkulman päähän aluemeren perusviivoista. Jos kuitenkin maantieteellinen mannerreunus ulottuu tätä pitemmälle, myös oikeudellinen mannerjalusta jatkuu rajan yli. Ulkoraja määritetään tällöin sopimuksessa selvitetyllä mittausmenettelyllä siten, että se voi olla enintään joko 350 meripeninkulman etäisyydellä aluemeren perusviivoista tai 100 meripeninkulman etäisyydellä 2500 metrin syvyyttä osoittavasta vesilinjasta. Yli 200 mpk:n päähän ulottuvat vaatimukset käsittelee YK:n mannerjalustan rajaamista koskeva toimikunta. Rantavaltio määrittää mannerjalustansa rajat toimikunnan suosituksen pohjalta.

Oikeusasema. Mannerjalusta ei kuulu valtioalueeseen, mutta rantavaltiolla on mannerjalustallaan täysivaltaiset oikeudet sen tutkimiseen ja luonnonvarojen hyväksikäyttöön. Elottomien luonnonvarojen (öljy, kaasu, mineraalit) ja pohjaeläimistön ohella rantavaltion täysivaltaiset oikeudet koskevat kaikkea muutakin mahdollista mannerjalustalla harjoitettavaa tutkimus- ja hyödyntämistoimintaa, esimerkiksi merivirroista saatavan energian tuottamista. Rantavaltion tulee kuitenkin maksaa korvausta valtioyhteisölle yli 200 mpk:n päähän ulottuvan mannerjalustan luonnonvarojen hyödyntämisestä. Ulkomainen tutkimus tai hyväksikäyttö on mahdollista vain rantavaltion suostumuksella ja sen määräämin ehdoin. Yhdistyneiden kansakuntien sopimusten mukaan suostumusta ei kuitenkaan tulisi evätä, kun on kysymys puhtaasti tieteellisestä eikä taloudellista tai vastaavaa muuta hyötyä tavoittelevasta tutkimuksesta.

Mannerjalustatoiminta ei saa haitata merenkulkua sen yläpuolisilla merialueilla, eikä rajoittaa muitakaan merioikeusyleissopimuksen määräämiä oikeuksia tai velvoitteita. Muutkin kuin rantavaltio voivat esimerkiksi laskea kaapeleita ja putkistoja mannerjalusta-alueelle rantavaltion hyväksymille kulkureiteille.

Mannerjalustalla tapahtuvan sotilaallisen toiminnan sääntely on jäänyt jossain määrin avoimeksi. Vuonna 1971 tehdyssä yleissopimuksessa (SopS 18/1972), joka koskee ydinaseiden sekä muiden joukkotuhoaseiden sijoittamista merenpohjaan ja sen sisustaan, kielletään kuitenkin tällainen sijoittaminen 12 meripeninkulmaa kauemmaksi valtioiden aluemerten perusviivoista.