Oikeustiede:prosessinyhteys

    Tieteen termipankista

    prosessinyhteys

    prosessinyhteys
    Määritelmä usean asianosaisen välinen myötäpuolisuhde oikeudenkäynnin kantaja- tai vastaajapuolella
    Selite Kun kantajana tai vastaajana on useampi kuin yksi henkilö, heidän välillään on prosessinyhteys. Näin on ensinnäkin tavallisessa subjektiivisessa kumulaatiossa, jossa kannetta ajaa usea kantaja tai kannetta ajetaan useaa vastaajaa vastaan. Prosessinyhteydessä keskenään olevat asianosaiset ovat toistensa myötäpuolia. Lisäksi aineellisen oikeuden mukaan eräät vaateet ja velvollisuudet kuuluvat usealle yhdessä niin tiiviisti, että myös oikeussuoja on heidän välillään erottamattomasti yhteinen. Tällaisessa asiassa on kaikkien niiden, joille aineellinen vaade tai velvollisuus kuuluu, oltava asianosaisina oikeudenkäynnissä. Heidän välillään on siten välttämätön prosessinyhteys. Laki tuntee myös kolmannen prosessinyhteysasetelman, jossa aineellinen oikeus tai velvoite kuuluu yhteisesti usealle, mutta yksikin henkilö voi käydä omissa nimissään oikeutta yhteisestä vaateesta tai velvoitteesta (sekamuotoinen tai erityinen prosessinyhteys).
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Tuomas Hupli

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 19.4.2024: Oikeustiede:prosessinyhteys. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:prosessinyhteys.)