Oikeustiede:isyyden vahvistaminen/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Isyyden vahvistamisen käyttöala. Mahdollisuudet todellisen isyyden vahvistamiseen ovat voimassa olevassa oikeudessa laajat. Niinpä isyys voidaan vahvistaa riippumatta siitä, onko lapsen isä tai äiti kolmannen kanssa avioliitossa, tai onko äiti käyttäytynyt lasta siitettäessä moitittavasti lapsen isään nähden. Keinoalkuista lisääntymistä koskevat erityissäännöt.

Isyyden vahvistamisen kaksi tapaa. Isyyden vahvistamisen edellytyksenä on säännönmukaisesti lastenvalvojan toimittama isyyden selvittäminen. Varsinainen isyyden vahvistaminen puolestaan tapahtuu joko siten, että mies tunnustaa vapaaehtoisesti isyytensä ja Digi- ja väestötietovirasto (aiemmin maistraatti) hyväksyy tämän tunnustamisen, tai siten, että tuomioistuin antaa isyysoikeudenkäynnin päätteeksi isyystuomion. Tietyin edellytyksin myös kuolleen miehen isyys voidaan vahvistaa Digi- ja väestötietoviraston päätöksellä (IsyysL 11/2015, 26 §:n 1 mom. 2 kohta). — Tammikuun alusta 2020 maistraatin sijaan on tullut Digi- ja väestötietovirasto (laki Digi- ja väestötietovirastosta 304/2019, 11 § ja isyyslakiin tehdyt muutokset 1151/2019).

Isyyden tunnustamisen edellytykset. Isyyden tunnustaminen ei ole yksin miehen vallassa. Lapsen, joka on täyttänyt 15 vuotta, on hyväksyttävä tunnustaminen. Jos tunnustaminen koskee vielä syntymätöntä lasta, vaaditaan äidin hyväksyminen. Tapauksissa, joissa mies tunnustaa aviovaimon lapsen siten, että isyysolettama samalla kumoutuu, vaaditaan, että äiti ja tämän aviomies hyväksyvät tunnustamisen. Muissa tilanteissa äidillä ja lapsen ja tunnustajan mahdollisilla huoltajilla on oikeus tulla kuulluiksi, mutta tunnustaminen voidaan saattaa voimaan myös ilman heidän suostumustaan. Toisaalta tuomarin ei tule hyväksyä tunnustamista, vaikka kaikki osapuolet olisivat asiasta yhtä mieltä, jos tunnustaminen ei vastaa biologista todellisuutta (IsyysL 11/2015, 3 luku).

Isyyslain mukaan isyys voidaan tunnustaa jo ennen lapsen syntymää äitiysneuvolassa terveydenhoitajalle tai kätilölle taikka (sosiaalitoimessa) lastenvalvojalle. Lapsen syntymän jälkeen isyys tunnustamislausuman voivat vastaanottaa lastenvalvoja, henkikirjoittaja ja julkinen notaari ja – avioliittoa solmittaessa – myös vihkijä.

Kannevalta isyysasioissa. Jos isyyttä ei voida vahvistaa tunnustamisella, voidaan nostaa isyyden vahvistamista tarkoittava kanne. Kanneoikeus kuuluu lähtökohtaisesti lapselle, mutta alaikäisen lapsen puhevaltaa käyttävät lastenvalvoja ja huoltaja (sitä voi käyttää myös yli 15-vuotias lapsi itse). Niin ikään kannetta voi ajaa isäksi ilmoittautunut mies silloin, kun Digi- ja väestötietovirasto ei ole vahvistanut isyyttä (muusta syystä kuin suostumusten puutteen vuoksi). Kanteen nostaa yleensä lastenvalvoja.

Jos 15 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa isyyden vahvistmista, mikään edellä mainittu taho ei voi nostaa isyyskannetta. Vuoden 1975 lainsäädännön mukaan äiti saattoi normaalitapauksissa estää isyyskanteen nostamisen, jollei kantajana ollut 15 vuotta täyttänyt lapsi tai tunnustamista yrittänyt mies. Vuoden 2015 isyyslaissa äidillä ei enää ole tätä oikeutta (IsyysL 11/2015, 6 luku).

Isyysoikeudenkäynti. Pyrkimyksenä on, että todellinen isyyssuhde saatettaisiin voimaan aina, kun se voidaan näyttää toteen. Siksi isyysoikeudenkäynnissä noudatetaan – tutkintamenetelmän ohessa – tietyin edellytyksin ns. monimiesperiaatetta. Kaikki siittämisaikaiset makaajat on haastettava vastaajiksi samaan oikeudenkäyntiin, jos selvityksen saaminen isyydestä sitä edellyttää. Toisaalta pyritään välttämään virheellisiä isyyden vahvistamisia. Siksi toteen on näytettävä sekä makaaminen että lapsen sikiäminen tästä makaamisesta. Keskeisessä asemassa on oikeuslääketieteellinen isyysnäyttö.

Isyyden vahvistamisen oikeusvaikutukset. Vahvistetun isyyden oikeusvaikutukset ovat yhtäläiset riippumatta siitä, onko kyse tunnustamisesta vai tuomiosta. Ne ovat myös mahdollisimman pitkälle samat kuin isyysolettamasta seuraavat oikeusvaikutukset (poikkeuksen muodostaa lapsen huolto). Perimysoikeuteen nähden isyyden vahvistamisella on taannehtiva vaikutus, mutta muilta osin taannehtivuuden suhteen ei ole vakiintunut selviä periaatteita. Ks. lähemmin Helin 2016 s. 237-272.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila