Filosofia:syntaksi

Tieteen termipankista

syntaksi

syntaksi
Määritelmä merkkijärjestelmän tai kielen merkkien ja merkkiyhdistelmien keskinäisten, järjestelmälle sisäisten, muodollisten suhteiden tutkimus niiden tulkinnasta riippumatta tai tällaisen tutkimuksen kohde
Selite

Syntaksi on osa kielioppia. Siinä tarkastellaan kieltä määrittäviä sääntöjä, niitä periaatteita, joiden avulla sanoista rakennetaan lauseita. Syntaktiset säännöt eivät vielä tee lauseista merkityksellisiä, kuten Bertrand Russell (1872-1970) ja Ludwig Wittgenstein (1889-1951) ovat huomauttaneet. Avuksi tarvitaan semantiikkaa, joka tutkii merkitystä kielessä.

Logiikassa termillä "syntaksi" on kaksi erilaista (mutta keskenään analogista) viittauskohdetta:
1. loogisen formaalikielen syntaksi (kuten yllä), joka koostuu aakkostosta ja kaavanmuodostussäännöistä ja
2. päättelyn syntaksi. Puhuttaessa syntaktisesta päättelystä syntaksilla viitataan jonkin tietyn päättelysysteemin mukaisisiin päättelyihin tai deduktioihin. Päättelyiden pätevyyttä voidaan tutkia myös semanttisesti, jolloin sillä ei ole merkitystä, millä tavalla päättelyssä päädytään premisseistä johtopäätökseen, vaan ainoastaan sillä mikä on premissien ja johtopäätöksen totuusehtojen suhde.
Lisätiedot ks. syntaksi myös kielitieteessä

Erikieliset vastineet

syntaxenglanti (English)
syntaxeranska (français)
syntaxruotsi (svenska)
Syntaxsaksa (Deutsch)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

RaatikainenP1997, AudiR2015, BunninNYuJ2004

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Filosofia:syntaksi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:syntaksi.)