Määritelmä
soveltavan etiikan ala, joka tutkii eläviin organismeihin kohdistuvan toiminnan moraalisia kysymyksiä
Selite
Bioetiikka tarkastelee ja selvittää moraalisia, yhteiskunnallisia ja poliittisia pulmakysymyksiä, jotka nousevat erityisesti lääke- ja biotieteen kehityksestä, mutta myös taloudellis-sosiaalisista muutoksista ja mullistuksista, hyvinvointierojen kasvusta, kulttuurisista ja uskonnollisista erimielisyyksistä sekä uusien ryhmien osallistumisesta keskusteluun ja päätöksentekoon. Bioetiikan kysymyksiä voidaan lähestyä joko käytännöllisesti tai teoreettisesti. Käytännöllistä lähestymistapaa edustavat lääkärien, hoitajien ja tutkijoiden ammatillinen itsesäätely, lainsäätäjien ja muiden julkisten päätöksentekijöiden työ sekä kansalaisjärjestöjen toiminta. Teoreettista työtä tehdään yhteiskunta- ja humanistisissa tieteissä sekä filosofian ja sen lähialojen käsitteellisessä tutkimuksessa. Filosofian osana bioetiikka kuuluu enimmäkseen normatiivisen ja soveltavan etiikan alueeseen, vaikkakin metaeettiset tarkastelut ovat tieteenalan aikuistuessa myös lisääntyneet. Bioetiikan varsinaiseksi alkuvuodeksi voidaan asettaa vuosi 1971, jolloin ilmestyi Van Rensselaer Potterin (1911-2001) kirja Bioethics: Bridge to the Future. Potter viittasi termillä bioetiikka niihin eettisiin kysymyksiin, joita väestönkasvu ja luonnollisen elinympäristömme tuhoutuminen aiheuttavat. Myöhemmin termin käyttötapa on vähitellen laajentunut ja löytänyt nykymuotonsa. Jo 1980-luvulla sillä tarkoitettiin englantilaisella kielialueella oppialaa, joka tarkastelee biologisen tutkimuksen ja erityisesti sen lääketieteellisten sovellusten moraalisia ongelmia. Sittemmin 1990-luvun alkuun tultaessa ”bioetiikka” vakiintui kattotermiksi lähes kaikelle ammatilliselle, poliittis-hallinnolliselle ja akateemiselle toiminnalle, jonka sisältönä tai kohteena ovat hoitotyön, terveydenhuollon, biologisen ja lääketieteellisen tutkimuksen tai ympäristökysymysten eettiset ulottuvuudet. Bioetiikan aloista vanhin on hoito- ja lääkintäetiikka, joka käsittelee lääketieteellisen tutkimuksen ja kliinisen käytön herättämiä moraalisia kysymyksiä. Sellaisia synnyttää esimerkiksi ihmisen alkioiden geneettinen manipulointi, abortointi, viallisten sikiöiden kohtelu ja keinoalkuinen hedelmöitys. Myös itsemurhaan ja sen estämiseen samoin kuin kuoleman avustamiseen ja eutanasiaan liittyy vakavia moraalisia kysymyksiä. Potilaan itsemääräämisoikeus, lääkärin ja hoitajan velvollisuus auttaa potilastaan, terveyskasvatus sekä elämäntapoihin liittyvät kiellot ja kampanjat vaativat tarkastelua inhimillisen vapauden luonteesta, ihmisen kasvu- ja oppimiskyvystä sekä fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden merkityksestä ihmiselämässä. Pitäisikö ihmisten saada vaarantaa terveytensä elämäntavoillaan vai pitäisikö heidät pakottaa muuttamaan tottumuksiaan? Onko mahdollista saada ihmiset muuttamaan käyttäytymistään pelkän tiedon perusteella? Kannattaako ruumiillinen terveys elämänlaatua tarkasteltaessa asettaa mielenterveyden tai yleisen hyvinvoinnin edelle? Biologisen ja lääketieteellisen tutkimuksen etiikan keskeisiä kysymyksiä ovat puolestaan ihmisillä ja (muilla) eläimillä suoritettavat tieteelliset kokeet, lisääntymisteknologioiden ja sikiödiagnostiikan kehitys sekä yritykset säädellä ihmisten, eläinten, kasvien ja muiden organismien geneettistä perimää ja ominaisuuksia tutkijoiden tai heidän rahoittajiensa toivomilla tavoilla. Ekologinen etiikka tai ympäristöetiikka tutkii ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen liittyviä moraalisia kysymyksiä. Siinä missä lääketieteen etiikka rajoittuu pohtimaan yksittäisten koe-eläinten hyvinvointia tai geneettisen muuntelun yksittäisiä poliittisesti epäilyttäviä sovelluksia, ekologinen etiikka tarkastelee kokonaisten eläin- ja kasvilajien asemaa luonnossa sekä genetiikan, lääketieteen ja kulloinkin vallitsevan ympäristöpolitiikan vaikutusta tuon aseman kehitykseen. Erityisesti kysymykset luonnon, ympäristön ja ekosysteemien arvosta ja niiden arvon lähteistä ovat keskeisiä ekologiselle etiikalle. Onko luonnolla arvoa vain ihmisten pyrkimysten välineenä vai onko sillä itseisarvoa? Millainen oikeus meillä on kohdella luontoa? Luonnon käyttö välineenä herättää vakavia kysymyksiä ihmistä uhkaavista asioista kuten luonnonvarojen riittävyydestä, saastumisen leviämisestä, ilmaston muutoksista ja tulevien sukupolvien elinoloista. Ihmiskeskeisen ympäristöetiikan vastapainoksi biosentrinen etiikka puolustaa luonnon itseisarvoa. Luonnon oma arvo tulee esiin keskustelussa eläinten oikeuksista, ekosysteemien suojelusta, biodiversiteetin merkityksestä ja sukupuuttojen vaarasta. Filosofien tehtäviä bioeettisten ongelmien ratkaisussa ovat keskustelussa ja päätösten perusteluissa käytettyjen käsitteiden selkeyttäminen, päättelyketjun takana olevien teorioiden tunnistaminen ja muotoileminen sekä esitettyjen käsitteiden ja niiden taustateorioiden ja -oletusten selvittäminen ja arviointi. Etiikan lähtökohdista katsoen tarkastelussa voidaan käyttää sekä seurausetiikkaan että deontologiseen etiikkaan nojaavia periaatteita. Varsinkin hoitotyössä ja potilaiden kohtelussa esiin nousevien aiheiden käsittelemiseen soveltuu hyve-etiikka erityisen hyvin.
Lähdeviittaus tähän sivuun: Tieteen termipankki 5.11.2024: Filosofia:bioetiikka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:bioetiikka.)
