Määritelmä
Filosofian osa-alue, jossa yritetään hahmottaa kokonaisvaltaisesti ihmisen ja luonnon välistä vuorovaikutusta
Selite
Ympäristöfilosofia tarkastelee inhimillisen ja ei-inhimillisen välisiä suhteita ja ennen kaikkea näiden suhteiden ongelmia. Sillä on siis vahva käytännöllinen intressi, ja sen synty akateemisen filosofian suuntauksena liittyy modernin ympäristötietoisuuden nousuun. Ympäristöfilosofisessa keskustelussa esiintyy kuitenkin monenlaisia näkemyksiä alan historiasta ja sen filosofisesta identiteetistä. Ympäristöfilosofian synty ajoitetaan usein 1960- ja 70-lukujen niin sanotun ympäristöherätyksen yhteyteen. Termillä viitataan siihen poliittiseen kehityskulkuun, jonka myötä ympäristöstä tuli poliittisia kamppailuja kokoava ja ohjaava kategoria. Yhdysvalloissa vuonna 1970 perustetun, koulutusta ja tiedostamista korostaneen ympäristötapahtuma Earth Dayn ja muutamien muiden avaintapahtumien myötä ympäristöaktivistit alkoivat vaatia, että filosofien tulisi osallistua ympäristökeskusteluun. Akateemisen ympäristöfilosofian keskeiset kysymyksenasettelut ja niihin liittyvät väittelyt syntyivät jo tällöin, ja ne ovat hallinneet suurta osaa keskustelua siitä lähtien. Lynn Whiten tunnettu kritiikki kristinuskon luonnonhallinnan henkeä kohtaan synnytti keskustelun ympäristöongelmien kulttuurisesta tai ideologisesta alkuperästä. Monet muut ajattelijat seurasivat Whiten esimerkkiä ja alkoivat etsiä parempaa kulttuurista ideologiaa tai ”ympäristöystävällisempää metafysiikkaa”, vaikka Whiten sisällölliset näkemykset herättivätkin paljon vastustusta. Aate- ja oppihistoriallisen näkökulman rinnalle nousi myös arvofilosofinen keskustelu, joka keskittyi pohtimaan inhimillisten ja ei-inhimillisten olentojen arvojen lähteitä ja arvokkuuden suhdetta. Tätä keskustelua ovat hallinneet toisaalta arvojen luonnetta käsittelevä vastakkainasettelu itseisarvojen ja välinearvojen, ja toisaalta arvojen ensisijaisuutta käsittelevä vastakkainasettelu ihmiskeskeisyyden (antroposentrismi) ja luontokeskeisyyden (biosentrismi) välillä. Tärkeä rinnakkainen ilmiö oli eläinten moraalista asemaa käsittelevän filosofisen keskustelun nousu. Tätä keskustelua ovat hallinneet samankaltaiset vastakkainasettelut itseisarvojen ja ihmislähtöisten arvojen välillä. Eläinoikeusfilosofit ovat lähteneet hyvin erilaisista filosofisista lähtökohdista, mutta yleensä he ovat peränneet jonkinlaista eläinyksilöiden perustavaa moraalista arvoa tai itseisarvoa esimerkiksi kärsimyskyvyn tai subjektiuden pohjalta. Kolmas perinteinen ympäristöfilosofian suuntaus kumpuaa etenkin angloamerikkalaisen yhteiskuntafilosofian ja taloustieteen filosofian perinteestä. Garret Hardinin kuvaama niin sanottu yhteismaiden tragedia, joka selittää etenkin laajojen luonnonresurssien tuhlausta tai luonnonalueiden saastutusta puutteellisella omistusoikeuksien järjestelmällä, on herättänyt paljon kiistelyä ja vaihtoehtoisia selitysmalleja. Keskustelu on liittynyt ennen kaikkea siihen, voidaanko ihmisten toimintaa ”yhteismailla” ymmärtää kunnolla vain Hardinin peliteoreettisella mallilla, vai ylikorostaako se markkinarationaalisuutta esimerkiksi perinteisten luonnonhoitoperinteiden kustannuksella. Toisaalta on kyseenalaistettu tällaisten perinteiden merkitys nykyisten ympäristöongelmien ratkaisussa. Tätä keskustelua on tietysti käyty paljon myös poliittisen taloustieteen ja yleisemmin ympäristö- ja kehityspoliittisen tutkimuksen piirissä, jossa filosofisia kontribuutioita ei voida erottaa selkeästi. Alkuvuosien jälkeen ympäristöfilosofinen keskustelu on laajentunut, ja monia uusia suuntauksia ja käsittelyn lähtökohtia on syntynyt näiden perinteisten kysymyksenasetteluiden rinnalle: ympäristöestetiikkaa, ekofeministisiä suuntauksia, ympäristötaloustieteen filosofiaa, ympäristöhistoriallisen tutkimuksen käsitteellistä pohdintaa, ekologisen tutkimuksen tulosten filosofista pohdintaa ja niin edelleen. Lähtökohtien ja filosofiakäsitysten eroista huolimatta ovat ympäristöfilosofian eri suuntaukset myös vaikuttaneet toisiinsa etenkin käsitteellisen kritiikin kautta, ja mainituilla yhteiskuntafilosofisilla tai ylipäänsä ympäristöfilosofian keskustelun valtavirrasta poikkeavista traditioista ponnistavilla suuntauksilla on ollut tässä suuri merkitys. 1990-luvulta lähtien ympäristöfilosofiselle keskustelulle ovatkin olleet leimallisia pyrkimykset uudistaa alan käsitteistöä. Etenkin erilaisia luonnon ja kulttuurin tai inhimillisen ja ei-inhimillisen erottelun muotoja on sekä kritisoitu että puolustettu. Samalla on keskusteltu siitä, ovatko alaa alkujaan motivoineet näkemykset ympäristöongelmien luonteesta, niiden välisistä yhteyksistä tai niiden luonnontieteellisistä tulkinnoista onnistuneita. Monet ympäristöfilosofian edustajat ovat kuitenkin sitä mieltä, että sen määritteleminen modernin ympäristöherätyksen kautta on keinotekoista ja yksipuolista. Keskittyminen tuohon poliittiseen projektiin sivuuttaa sen, että luonnon ja ihmisen suhteen pohdinta on ollut aina filosofian ytimessä. Tästä näkökulmasta ympäristöfilosofia ei ole siis ensisijaisesti ympäristöongelmien ratkaisemiseen syntynyt filosofian erityisala, vaan ympäristöfilosofisen ajattelun keskiössä on ylipäänsä ihmisen paikka maailmassa. Tässä keskustelussa on ollut kaksi olennaista linjaa: toisaalta on yritetty paikantaa ympäristöongelmien historiallisia (ideologisia/uskonnollisia/filosofisia) juuria, toisaalta taas filosofian historiasta on etsitty pioneereja tai inspiraatiota kestävimmille luontosuhteille. Monet ympäristöfilosofit ovat kuitenkin ulottaneet katseen kauemmas historiaan, tai jopa ajattomasti koskemaan ihmisyyttä tai kulttuurisuutta ylipäänsä. Ekofeministiset ajattelijat Carolyn Merchant ja Val Plumwood ovat kytkeneet ympäristöongelmat oletettuun ”läntisen sivilisaation” ja sen rationaliteettiin. Näin moninaista ja ristiriitaistakin taustaa vasten on ilmeistä, että ympäristöfilosofialle ei voida määritellä selkeää yhtenäistä tutkimuskenttää tai ongelmien joukkoa. ”Ympäristöfilosofeiksi” itseään kutsuvat ihmiset omaavat hyvin erilaisia käsityksiä jo siitä, minkälaista toimintaa filosofia on ja millainen sen suhde esimerkiksi erityistieteisiin on, puhumattakaan ympäristöongelmia tai ihmisen ja luonnon suhdetta koskevista sisällöllisistä näkemyseroista. Ydinkysymyksinä voidaan pitää kuitenkin seuraavia: Millaisia ovat ympäristöongelmien tai ympäristökriisin syyt? Millainen on luonnon moraalinen arvo? Mikä on ympäristöongelma? Miten tehdä ympäristöpolitiikkaa? Miten luonnon ja kulttuurin suhde tulisi ymmärtää?
Lähdeviittaus tähän sivuun: Tieteen termipankki 5.11.2024: Filosofia:ympäristöfilosofia. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:ympäristöfilosofia.)
