Filosofia:velvollisuusetiikka
velvollisuusetiikka | deontologinen etiikka
| velvollisuusetiikka | (suositeltu) | ||
| deontologinen etiikka |
Määritelmä
normatiivisen etiikan teoria, jonka mukaan teot tehdään velvollisuudesta ja hyvistä motiiveista, huolimatta seurauksista
Selite
Tunnetuin velvollisuusetiikan edustaja on Immanuel Kant (1724–1804). Kantin mukaan meillä on ajattelevina ja rationaalisina olentoina autonominen tahto, joka pystyy luomaan yleisesti päteviä ohjeita moraalista toimintaa varten. Kantin moraalilaissa keskeinen periaate kategorinen imperatiivi esittää näitä moraalisia ohjeita. Esimerkiksi ”Puhu totta” on ehdoton vaatimus, jota ei Kantin mukaan saa rikkoa, vaikka valehteleminen voisi pelastaa ihmishenkiä. Kategorinen imperatiivi kieltää ehdottomasti myös ihmisten kohtelemisen pelkästään välineenä, ihmisarvosta välittämättä. Ks. myös Logos-artikkeli Kantin etiikasta.
Kantin jälkeen deontologinen etiikka on miettinyt mikä on hyvä teko jos sen seurauksia ei oteta huomioon. On argumentoitu, että teon moraalisen luonteen määrää teon tarkoitus tai motiivi. Tällöin puhutaan tekijäkeskeisestä deontologisesta etiikasta. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin kysymys siitä, miten tekijän osuus johonkin lopputulokseen tulee ymmärtää. Tämän väistämiseksi on esitetty, että moraaliset velvollisuudet tulee perustaa ihmisten perusoikeuksille, jolloin keskiössä ei ole toimija, vaan toiminnan kohteeksi joutuvat. Tällaiset teoriat kohtaavat kuitenkin ns. deontologian paradoksin, joka syntyy seuraavasti: Jos ihmisten hyväksikäyttö on väärin, eikö silloin monen ihmisen hyväksikäyttö ole suurempi vääryys kuin harvan? Teorian mukaan emme kuitenkaan saa loukata yhdenkään henkilön oikeutta (esimerkiksi pakottamalla voimakeinoin tunnustamaan), vaikka loukkaaminen olisi välttämätöntä estämään useiden muiden ihmisten oikeuksien loukkaamisia (estämään esimerkiksi seksikaupan jatkumista). Toisin sanoen velvollisuusetiikka voi pitää moraalisesti hyvinä sellaisia tekoja, jotka vähentävät ihmisen hyvinvointia tai onnellisuutta. Tunnettuja velvollisuusetiikan edustajia ovat olleet W. D. Ross (1877-1971), Stephen Darwall (1946-), Thomas Scanlon (1940-) ja Thomas Nagel (1937-).
Kantin jälkeen deontologinen etiikka on miettinyt mikä on hyvä teko jos sen seurauksia ei oteta huomioon. On argumentoitu, että teon moraalisen luonteen määrää teon tarkoitus tai motiivi. Tällöin puhutaan tekijäkeskeisestä deontologisesta etiikasta. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin kysymys siitä, miten tekijän osuus johonkin lopputulokseen tulee ymmärtää. Tämän väistämiseksi on esitetty, että moraaliset velvollisuudet tulee perustaa ihmisten perusoikeuksille, jolloin keskiössä ei ole toimija, vaan toiminnan kohteeksi joutuvat. Tällaiset teoriat kohtaavat kuitenkin ns. deontologian paradoksin, joka syntyy seuraavasti: Jos ihmisten hyväksikäyttö on väärin, eikö silloin monen ihmisen hyväksikäyttö ole suurempi vääryys kuin harvan? Teorian mukaan emme kuitenkaan saa loukata yhdenkään henkilön oikeutta (esimerkiksi pakottamalla voimakeinoin tunnustamaan), vaikka loukkaaminen olisi välttämätöntä estämään useiden muiden ihmisten oikeuksien loukkaamisia (estämään esimerkiksi seksikaupan jatkumista). Toisin sanoen velvollisuusetiikka voi pitää moraalisesti hyvinä sellaisia tekoja, jotka vähentävät ihmisen hyvinvointia tai onnellisuutta. Tunnettuja velvollisuusetiikan edustajia ovat olleet W. D. Ross (1877-1971), Stephen Darwall (1946-), Thomas Scanlon (1940-) ja Thomas Nagel (1937-).
Lisätiedot
kr. ta dean=se mikä on oikein
Erikieliset vastineet
| deontological ethics | englanti (English) |
Lähikäsitteet
- hyve-etiikka (vieruskäsite)
- kategorinen imperatiivi (alakäsite)
- normatiivinen etiikka (yläkäsite)
- prima facie -velvollisuus (alakäsite)
- seurausetiikka (vieruskäsite)
- velvollisuus
Käytetyt lähteet
AhokasA2010, PietarinenJ2015, Logos2007, CraigE1998, HallamaaJ2008
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Filosofia:velvollisuusetiikka. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:velvollisuusetiikka.)