Määritelmä
tieteellinen menetelmä, jossa kokonaisuutta erittelemällä saavutetaan tarkempi käsitys tutkitusta kokonaisuudesta
Selite Analyysiä voidaan pitää yleisenä argumentaation välineenä ja tapana saavuttaa uusi ymmärrys jostakin asiasta niin filosofiassa kuin tieteessä yleensäkin. 1900-luvulla erityisen merkittävä analyysi on ollut analyyttisessä filosofiassa mm. Fregellä, Russellilla ja Moorella, mutta myös varhaisessa fenomenologiassa (mm. Husserlin fenomenologinen reduktio). Tutkimuksen periaatteena analyysi nähdään yleensä vastakkaisena yhdistämiseen pyrkivälle synteesille. Yhdessä ne muodostavat ns. analyysin ja synteesein menetelmän. Yleensä tutkimuksessa analyysi ja synteesi lomittuvat keskenään. On erotettu monia eri analyysin lajeja. Esimerkiksi Michael Beaney on kutsunut analyysityyppejä dekompositionaaliseksi eli osiin purkavaksi (keskeinen analyysityyppi filosofian historiassa ja varhaisessa analyyttisessa filosofiassa), regressiiviseksi eli takaisin palautuvaksi (ongelma eritellään takaisin perustaviin taustaoletuksiin, joiden avulla käsiteltävä ongelma ratkeaa; esimerkiksi antiikin geometria) ja muuntavaksi (analysoitava kohde tulkitaan jonkin apuvälineen avulla toisenlaiseen muotoon kuin se analyysin alkupisteessä oli; esimerkiksi fenomenologinen analyysi).[1] Lue lisää Logos-ensyklopediasta!
Lisätiedot
kreik. ανάλυσις (análysis) = osiin purkaminen tai hajottaminen
Lähdeviittaus tähän sivuun: Tieteen termipankki 22.12.2024: Filosofia:analyysi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:analyysi.)
