Määritelmä
1900-luvun tutkimussuuntaus, joka korostaa kielen analyysin merkitystä filosofiassa
Selite Analyyttisella filosofialla tarkoitetaan löyhästi saksalaisesta loogikko-filosofista Gottlob Fregestä (1848-1925) sekä englantilaisista filosofeista Bertrand Russellista (1872-1970) ja G.E. Mooresta (1873-1958) sekä erityisesti näiltä kaikilta vaikutteita saaneesta itävaltalaisesta filosofista Ludwig Wittgensteinista (1889-1951; lue Wittgensteinista Logos-verkkoensyklopediasta!) alkavaa, erityisesti angloamerikkalaisissa maissa vallalla ollutta filosofian tutkimussuuntausta, joka painottaa kielen analyysia. Analyyttisen filosofian paradigmaattisina edustajina on yleisesti pidetty toisaalta Wienin piirin loogista positivismia ja siitä kehittynyttä loogista empirismiä sekä toisaalta erityisesti Oxfordissa ja Cambridgessa vallalla ollutta kielellisen analyysin filosofiaa ja sen sukulaisia. Molempien valtakausi ajoittuu 1930-luvulta 1950-luvulle. Tärkeä innoittaja molemmissa analyyttisen filosofian haaroissa oli Wittgenstein. Edelleen analyyttiseksi filosofiaksi on luettu näiltä suuntauksilta jollain tavalla vaikutteita saanut filosofia. Esimerkkeinä mainitaan usein sellaisia filosofeja kuin P. F. Strawson (1919-1926), John Searle (1932-), Michael Dummett (1925-2011), Willard van Orman Quine (1908-2000), Donald Davidson (1917-2003), Saul Kripke (1940-) ja Hilary Putnam (1926-), vaikka joidenkin heistä kuuluminen analyyttisen filosofian piiriin on kiistanalaista.
