satiiri

Määritelmä kirjallisuudenlaji tai esitystapa, jossa pyritään pilkkaamaan tai muuten tekemään naurunalaiseksi erilaisia ihmisten moraalisia heikkouksia ja usein sitä kautta kiinnittämään huomio yleisempiin yhteiskunnallisiin ongelmiin

Selite

Satiirissa saatetaan kohde - henkilö, yhteiskuntaluokka, instituutio, kansa tai valtio - naurun alaiseksi ja halveksituksi. Yleensä satiirikko pyrkii ottamaan kohteikseen asioita tai henkilöitä, jotka edustavat laajemman tason ilmiöitä. Satiirin keinoja ovat mm. liioittelu, parodia, ironia, karnevalisointi ja shokeeraaminen. Satiiri voi hyökkäävyydestään huolimatta toimia myös epäsuorana moraalisena puheenvuorona. Kirjallisuudenlajina satiiri on yleensä nopeasti johonkin ajankohtaiseen kysymykseen reagoivaa, aikalaisille kirjoitettua kirjallisuutta; silti parhaat satiirit tehoavat vielä vuosisatojen päästäkin.

Ensimmäisiä tunnettuja satiirikkoja ovat kreikkalaiset Arkhilokhos (n. 670-620 eKr.), Hipponaks (n. 570-520 eKr), Aristofanes (n. 445 - n. 386 eKr.) ja Menippos (200-1. eKr.). Satiiria pidetään kuitenkin pikemminkin roomalaisille kuin kreikkalaisille tunnusomaisena lajina. Quintilianus (n. 35-n. 95) väittää teoksessaan Institutio oratoria: "Satura tota nostra est" (Satiiri on kokonaan meidän.) Roomalaisen satiirin varhainen edustaja oli Ennius (239- 169 eKr.) ja tunnettu nimi Lucilius (n. 180/162-102 eKr.), jota seurasivat Varro (116-27 eKr.), Horatius (65-8 eKr.), Petronius (k. 66), Martialis (40 - n. 104) ja Juvenalis (n. so - n. 135). Paljolti satiirin kärkevyyden perusteella on erotettu omiksi lajeikseen Horatiuksen satiiri, menippolainen satiiri ja Juvenaliksen satiiri.

100-luvun jälkeen aina 1100-luvun lopulle Euroopan kirjallisuudessa esiintyi niukasti satiireja. Sen sijaan keskiajan loppupuolella satiirisia aineksia sisältyi runsaasti esim. fabliau-tarinoihin, goliardirunouteen, eläinfaabeleihin sekä mm. Geoffrey Chaucerin kertomuksiin ja François Villonin balladeihin.

Maineikkaita satiirikkoja ovat myös Erasmus Rotterdamilainen, Sir Thomas More, Miguel de Cervantes Saavedra, François Rabelais, Molière, Jonathan Swift, Nikolai Gogol, August Strindberg, G. B. Shaw, George Orwell, Heinrich Böll, Günter Grass ja Philip Roth. Satiirien kohteet ovat aikojen saatossa vaihdelleet paljon. Valistusajan kirjailijoista englantilainen Alexander Pope (1688-1744) pilkkasi etenkin materialismia, mässäilyä ja huonoa kirjallisuutta, ranskalainen Voltaire (1694-1778) herkkäuskoisuutta, naiivia optimismia ja uskonnollista humpuukia.

Suomalaisten satiirikkojen eturiviin lukeutuvat Joel Lehtonen, Pentti Haanpää, Veikko Huovinen, Martti Larni, Nenä (Pentti Saarikoski), Origo (Jouni Lompolo), Erno Paasilinna ja Juha Seppälä.

Erikieliset vastineet

satire	englanti (English)
satira (luo nimityssivu)	italia (italiano)
satire	ranska (français)
satir	ruotsi (svenska)
Satire	saksa (Deutsch)
satira (luo nimityssivu)	venäjä (русский)
satiir (luo nimityssivu)	viro (eesti)

Lähikäsitteet

Juvenaliksen satiiri (alakäsite)
menippolainen satiiri (alakäsite)
parodia (vieruskäsite)

Käytetyt lähteet

HosiaisluomaY2003

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 18.4.2024: Kirjallisuudentutkimus:satiiri. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:satiiri.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →