Kirjallisuudentutkimus:fabliau

    Tieteen termipankista

    Tällä käsitteellä ei ole otsikon muodostavia nimityksiä.

    Määritelmä lyhyt, runomuotoinen, yleensä koominen tai satiirinen kertomus; runokasku
    Selite Laji oli suosituimmillaan Ranskassa n. 1150-1400. Fabliaulle on luonteenomaista sukkeluus, karkea realistisuus, jopa rivous ja kyynisyys. Runokaskuissa ivataan milloin petettyjä aviomiehiä ja petollisia naisia, milloin pappeja, munkkeja tai aatelisia. Hyökkäävä asenne naisia kohtaan oli vastareaktiota hovirakkauden kultin ja naisten ylistämisen perinteelle. Fabliaut rakentuvat yleensä 300-400 kahdeksantavuisesta säkeestä. Aineksia tarinoihin - joita on säiljmyt n. 150 - saatiin suullisesta kansanperinteestä, varsinkin rivoista anekdooteista. Tunnettuja fabliaun tekijöitä ovat Rutebeuf, Jean Bodel ja Philippe de Beaumanoir. Laji oli 1300-luvulla suosittu myös Italiassa ja Englannissa. Esimerkiksi Giovanni Boccaccio, Geoffrey Chaucer ja François Rabelais ovat hyödyntäneet fabliau-aineistoa.
    Lisätiedot Latinan fabella=pieni kertomus

    Käytetyt lähteet

    HosiaisluomaY2003

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 2.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:fabliau. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:fabliau.)