Taidehistoria:miljöömuotokuva
miljöömuotokuva
| miljöömuotokuva |
Miljöömuotokuvan määrittelyissä on painotettu muotokuvan kohteen ja tilan välistä sopusointua sekä yhteenkuuluvuutta. Miljöömuotokuvan termiä ei kuitenkaan tiettävästi käytetty syntykontekstissa, vaikka kuvatyyppi tunnistettiin. Aikalaiset puhuivat kuvailevasti laatukuvamaisesta muotokuvasta, jossa kohde esitettiin hänelle tyypillisessä ympäristössään. Miljöömuotokuvan muotoutumista taidehistorialliseksi käsitteeksi pidetään pohjoismaisena kontribuutiona, mutta sen käyttöön ja sisältöön liittyy edelleen kiistanalaisuutta.
Suomenkielisessä kirjallisuudessa miljöömuotokuvan käsitettä ovat käyttäneet muun muassa Bertel Hintze vuonna 1953 julkaistussa Edelfelt-tutkimuksessa, Salme Sarajas-Korte vuonna 1989 ilmestyneessä Ars – Suomen taide -kirjasarjassa sekä Tutta Palin vuonna 2004 valmistuneessa väitöskirjassa Oireileva miljöömuotokuva. Palin tuo esille feminististä kuva-analyysia hyödyntäen, että perinteisesti miehisessä ja hierarkkisessa miljöömuotokuvassa kaikilla kuvassa esiintyvillä ei ollut välttämättä yhtäläisiä vaikutusmahdollisuuksia ympäristön haltuunottoon.
Suomen taidehistorian eräänä tunnetuimmista miljöömuotokuvista voidaan pitää Albert Edelfeltin maalaamaa Louis Pasteurin muotokuvaa vuodelta 1885.Lähikäsitteet
- muotokuva (yläkäsite)
Käytetyt lähteet
Hinze1953, Konttinen&Laajoki2000, Palin2004, Sarajas-Korte1989b
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 4.11.2024: Taidehistoria:miljöömuotokuva. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:miljöömuotokuva.)