Taidehistoria:kuningatar Annan tyyli

    From Tieteen termipankki

    kuningatar Annan tyyli | Queen Anne -tyyli

    kuningatar Annan tyyli
    Queen Anne -tyyli
    Definition Englannissa etenkin kuningatar Annan valtakautena (1702–1714) vallinnut rakennus- ja huonekalutyyli, joka omaksuttiin Ranskasta ja säilyi vallitsevana 1760-luvulle saakka
    Explanation

    Tyyli alkoi muotoutua jo kuningatar Annan edeltäjän kuningas Vilhelm III Oranialaisen (1650–1702) aikana ja vaikutti edelleen kuningas Yrjö I:n valtakaudella (1714–1727) ja tämänkin jälkeen uusklassismin kaudelle saakka.
    Arkkitehtuurin yleispiirteenä on pidetty järkevää yksinkertaisuutt. Rakentamisessa suosittiin tiiltä ja hakattua kiveä. Julkisivujen muotoilu oli pidättyväistä.
    Sosiaalisen teekulttuurin yleistyminen tuotti kysyntää pienille liikuteltaville pöydille ja tuoliryhmille. Lisäksi kirjahyllyt ja kirjoituspöydät olivat yleisiä ja suosittuja. Koska huonekaluissa käytettiin aiemmin yleisen tammen sijaan etenkin pähkinäpuuta, on tyyliä kutsuttu myös ”pähkinäpuun aikakaudeksi”. Lisäksi suosittuja olivat pyökki ja loppuvaiheessa myös mahonki. Huonekalut koristeltiin muun muassa lakkamaalauksin ja marketerioin sekä simpukka- ja akanttiaihein. Suosittu huonekalujen jaloissa käytetty aihe oli pallojalka.

    Kuningatar Annan tyyli edustaa varhaisrokokoota, ja se vaikutti voimakkaasti myös suomalaiseen rokokootyyliin. Erityisen suosituiksi kuningatar Annan huonekalutyyli tuli Pohjois-Amerikan brittiläisten siirtokuntien ylempien luokkien keskuudessa.
    Additional Information engl. Queen Anne style = kuningatar Annan tyyli

    Equivalents

    Queen Anne styleenglanti
    style Queen Anneranska
    Queen Anne-stilruotsi
    Queen-Anne-Revival-Stilsaksa
    Queen-Anne-Stilsaksa
    стиль королевы Анныvenäjä

    Sources

    Konttinen&Laajoki2000, Encyclopaedia Britannica

    References

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 30.5.2023: Taidehistoria:kuningatar Annan tyyli. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Taidehistoria:kuningatar Annan tyyli.)