Tähtitiede:yöpilvi
yöpilvi
| yöpilvi |
Yöpilvet ovat noin 80 kilometrin korkeudella leijuvia jääkiteistä muodostuneita pilviä, jotka heijastavat Auringon valoa. Niitä esiintyy kyllä kaikkina vuorokauden aikoina, mutta ne ovat niin himmeitä, etteivät näy päivällä. Pilvet näkyvät enimmäkseen pohjoisella taivaalla, mutta ne voivat joskus ulottua myös taivaanlaen yli etelätaivaalle saakka.
Tavalliset yläpilvetkin loistavat vielä jonkin aikaa auringonlaskun jälkeen. Ne ovat kuitenkin yöpilviä paljon matalammalla, ja siksi niiden loiste sammuu pian Auringon laskettua.
Suomi on maantieteellisen sijaintinsa puolesta erinomainen paikka yöpilvien havaitsemiseen. Pohjoisen pallonpuoliskon kesäkuukausien aikaaan yöpilvien näkymisen kannalta edullisimmat olosuhteet ovat Etelä-Suomessa. Yöpilviä on havaittu leveyksillä 45°-85° molemmilla pallonpuoliskoilla. Runsaimmin niitä esiintyy leveyksillä 55°-65°. Pitkä hämäräaika kesäöinä on etu niiden havaitsemisessa.
Suomen kesäyöt ovat hyvää aikaa yöpilvien tarkkailuun. Niitä on Suomessa havaittu huhtikuun ja lokakuun välisenä aikana. Runsaimmin niitä nähdään kesäkuun lopun ja elokuun alun välisenä aikana. Niiden esiintymisessä on kaksi maksimia, ensimmäinen kesäkuun lopulla ja toinen heinäkuun jälkimmäisellä puoliskolla. Maksimien aikaan niitä näkee parhaimmillaan joka yö. On kuitenkin muistettava, että ne voivat olla hyvin himmeitä, jolloin niitä on hankala erottaa. Yleensä ainakin kerran kesässä nähdään kirkas ja laaja-alainen yöpilvinäytelmä. Jopa tavalliset kesäyön kulkijat huomaavat kirkkaimmat yöpilvet, vaikkeivat niitä yöpilviksi tunnistaisikaan.
Yöpilviä esiintyy molemmilla pallonpuoliskoilla. Havaintoja saadaan kuitenkin pääasiassa pohjoiselta pallonpuoliskolta, sillä eteläisen pallonpuoliskon yöpilvien esiintymisalueella on pääasiassa merta. Etelämannerta ympäröivän meren pingviinit eivät ole kovin innokkaita havaintoraporttien kirjoittajia.
Yöpilvien synnylle otolliset olosuhteet vallitsevat mesosfäärissä kesäaikaan. Silloin mesosfääri on kylmimmillään, ja pilvien esiintymiskorkeudella pakkasta on jopa -100 astetta. Mesosfäärissä kosteutta on vähän, mutta riittävästi, jotta siitä voi härmistyä sopivien tiivistymisytimien ympärille jääkiteitä, jotka sitten muodostavat pilviä.
Yöpilvet ovat ohuita, paksuudeltaan vain 0.5-2 km, mutta pinta-ala voi olla jopa miljoona neliökilometriä eli kolme kertaa Suomen pinta-ala.
Yöpilvien muoto vaihtelee: usein ne muistuttavat kuituisia untuvapilviä, joskus ne voivat olla tasaista piirteetöntä harsoa, niissä voi olla pitkiä teräväreunaisia, kirkkaita juovia, tai ne saattavat muodostaa laineita. Mikäli eri korkeuksilla olevat juovat ovat erisuuntaisia, ne näyttävät muodostavan verkon. Myös pyörteisiä muotoja näkyy. Kaikkia näitä muotoja voi olla näkyvissä samanaikaisesti.
Myös pilvien kirkkaus vaihtelee huomattavasti. Joskus ne näyttävät vain tavallisilta untuvapilviltä, mutta kirkkaimmillaan tummana elokuun yönä pohjoisen suunnalla ne voivat olla todella nimensä veroisia.
Yöpilvien yleisimmät värit ovat valkea ja vaalean sininen. Muitakin värejä, kuten punertavaa ja ruskeaa, on näkyvissä lähellä horisonttia olevissa yöpilvissä.
Yöpilvistä heijastunut valo on polarisoitunutta. Mikäli käytössä on polaroivat aurinkolasit (tai kamerassa polarisaatiosuodin), niiden avulla voi tunnistaa epäilyttävät yöpilvet. Kiertämällä aurinkolaseja tai kallistelemalla päätä yöpilvet näkyvät välillä vaaleampina ja välillä tummempina. Tavallisten pilvien kirkkaus ei muutu, kun niitä katsotaan polarisaattorin läpi, sillä niiden valo ei ole polarisoitunutta.
Yöpilvien historia on melko tuoretta. Ensimmäinen muistiinmerkitty havainto tehtiin 8.6.1885 Kissingenissä, Saksassa. Kaksi vuotta aiemmin 1883, oli Indonesiassa purkautunut Krakataun tulivuori, joka syöksi ylempään ilmakehään valtavasti aerosoleja. Aerosolihiukkaset muodostivat tiivistymisytimiä jääkiteille, ja sen seurauksena nähtiin runsaasti kirkkaita yöpilviä. Tämän jälkeen yöpilviä on havaittu säännöllisesti. Tulivuorihiukkaset ovat hyviä kasvualustoja yöpilville, mutta maapallon ilmakehään törmäävät meteorit tuovat myös sopivia hiukkasia. Meteorit syttyvät loistamaan juuri samoilla korkeuksilla, joissa yöpilviä havaitaan.
Vaikka yöpilviä kutsutaan myös valaiseviksi yöpilviksi, ne eivät itse loista, vaan heijastavat Auringon valoa. Jotta ne näkyisivät, taivaan on oltava riittävän tumma ja Auringon on vielä paistettava niihin. Tällaiset olosuhteet ovat, kun Aurinko on 4-16 astetta horisontin alapuolella. Sään on oltava selkeä, sillä taivaalla ajelehtiven muiden pilvien lomasta yöpilvien tunnistaminen on hankalaa.
Erikieliset vastineet
| noctilucent cloud | englanti (English) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 18.12.2024: Tähtitiede:yöpilvi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Tähtitiede:yöpilvi.)