Oikeustiede:virkamieskunta

    Tieteen termipankista

    virkamieskunta

    virkamieskunta
    Määritelmä julkisyhteisöjen palveluksessa oleva virkasuhteinen henkilöstö
    Selite

    Virkamiehiä on lähinnä valtion, kuntien ja kuntayhtymien ja evankelisluterilaisen kirkon palveluksessa. Valtion virkamiehiä on noin 72 500, kunnissa ja kuntayhtymissä viranhaltijoita on noin 180 000 ja kirkon palveluksessa noin 10 000. Erityisesti valtion virkamiehistö on viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana supistunut tuntuvasti.

    Virkamieskunnalla ei enää ole sellaista säätyläisyyteen viittaavaa yhteiskunnallista asemaa kuin vielä sata vuotta sitten. Virkamiesliitoilla on oikeus sopia virkaehdoista, ja virkamiehillä on työtaisteluoikeus. Kuitenkin erityisesti virkamieslainsäädäntö takaa edelleen sen, että virkamiesten oikeudet ja velvollisuudet poikkeavat useissa suhteissa työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista. Virkajärjestelmä korostaa tehtävien pysyvyyttä. Vain virkavastuussa olevat virkamiehet voivat hoitaa julkisen vallan käyttöön liittyviä tehtäviä. Julkisyhteisön johtavissa tehtävissä oleva henkilöstö koostuu lähes poikkeuksetta virkamiehistä.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Heikki Kulla

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    KullaH1987, LuomaV1962, Bruun&al1995

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.3.2024: Oikeustiede:virkamieskunta. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:virkamieskunta.)