Oikeustiede:verosopimus
verosopimus
verosopimus |
Verosopimukset ovat valtioiden välisiä oikeudellisesti sitovia sopimuksia. Niitä koskevat samat kansainvälisen oikeuden säännöt kuin muitakin valtiosopimuksia. Verosopimuksissa sovitaan siitä, miten verotusvalta jaetaan tilanteessa, jossa tulolla tai tulonsaajalla on liittymä useampaan kuin yhteen valtioon. Verosopimukset koskevat yleensä tuloverotusta, mutta valtioilla on myös perintö- ja lahjaverosopimuksia.
Verosopimuksia tarvitaan erityisesti siksi, ettei samaa tuloa (tai lahjaa tai perintöä) verotettaisi useampaan kertaan eri valtioissa. Tyypillisimmin tällainen tilanne syntyy, kun sekä tulon lähdevaltio että tulonsaajan asuinvaltio pyrkivät verottamaan samaa tuloa. Ilman verosopimuksia tällaisia kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen tilanteita syntyisi jatkuvasti ja kansainvälinen taloudellinen toiminta vaikeutuisi merkittävästi. Verosopimuksen avulla valtiot voivat etukäteen sopia kumpi niistä saa missäkin tilanteessa verottaa ja kuinka paljon.
Verosopimukset ovat yleensä kahdenvälisiä, mutta myös monenvälisiä verosopimuksia on joitakin. Tällainen on mm. Pohjoismaiden välinen monenkeskinen tuloverosopimus. Suomella on tällä hetkellä tuloverosopimus 76 valtion kanssa. Näiden lisäksi Suomella on kahdeksan niin sanottua suppeaa tuloverosopimusta. Suppea verosopimus poikkeaa ns. täydellisestä verosopimuksesta siinä, että se koskee vain tiettyjä tuloja. Tämän vuoksi siinä ei myöskään sopimuksessa määrittelemättömiä tulotyyppejä koskevaa kaatoartiklaa. Suomella on voimassa perintö- ja lahjaverosopimus kuuden valtion kanssa.
Eri maiden verosopimukset muistuttavat toisiaan rakenteeltaan ja sisällöltään. Syynä tähän on se, että verosopimusneuvotteluiden pohjana käytetään maailmanlaajuisesti OECD:n laatimaa malliverosopimusta.
Käytetyt lähteet: Lista Suomen voimassaolevista verosopimuksista: https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/49062/voimassa_olevat_verosopimukse/Kirjoittaja: Martti Nieminen
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:verosopimus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:verosopimus.)