Oikeustiede:valtioneuvoston oikeuskansleri/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Viran perustaminen ja kehitys. Oikeuskanslerin viran juuret ovat 1700-luvun Ruotsissa. Alun perin 1713 korkeimman asiamiehen nimikkeellä perustetun viran haltija oli kuninkaan virkamies, jonka tehtävänä oli lakien noudattamisen ylin valvonta. Viran nimikkeeksi muuttui pian oikeuskansleri ja virasta otettiin määräyksiä perustuslakeihin, myös vuoden 1772 hallitusmuotoon, joka oli maassa voimassa – ja jäi Suomessa voimaan – kun Suomi 1809 liitettiin autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjän keisarikuntaan. Venäläisen esikuvan mukaan virka sai autonomian ajaksi nimen (Senaatin) prokuraattori. Itsenäistymisen jälkeen vuonna 1918 muutettiin senaatin nimi valtioneuvostoksi ja samalla prokuraattorin virka oikeuskanslerin viraksi. Vuoden 1919 hallitusmuodossa säänneltiin sitten oikeuskanslerin asemaa ja tehtäviä varsin seikkaperäisesti.

Apulaisoikeuskansleri. Oikeuskansleria avustaa apulaisoikeuskansleri. Molemmat nimittää tasavallan presidentti. Virkoihin nimitetään toistaiseksi, siis lähtökohtaisesti eläkkeelle siirtymiseen saakka. Presidentti myös määrää apulaisoikeuskanslerille enintään viiden vuoden määräajaksi sijaisen, joka apulaisoikeuskanslerin ollessa estyneenä hoitaa tämän tehtäviä.

Syyte virkatoimesta ja vapauttaminen virasta. Oikeuskansleria, apulaisoikeuskansleria ja tämän sijaista voidaan syyttää virkatoimesta vain valtakunnanoikeudessa. Syytteen nostamisesta päättää eduskunta perustuslakivaliokunnan valmistelun pohjalta. Tällaisia syytteitä ei ole nostettu. Virkamieslain mukaan on periaatteessa mahdollista, että oikeuskansleri tai apulaisoikeuskansleri irtisanottaisiin virastaan. Tällainen virasta vapauttamismahdollisuus ei koskaan ole ollut todella esillä. Kaiken kaikkiaan voidaan oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin virkaa pitää erittäin riippumattomana – sekä perustuslain mukaan että käytännössä.

Tehtävät. Oikeuskanslerin yleisessä tehtävässä valvoa laillisuutta julkisen vallan käytössä on kaksi keskeistä osaa. Näistä toinen on suuressa määrin sama kuin toisella ylimmällä laillisuuden valvojalla, eduskunnan oikeusasiamiehellä: valvoa että virkamiehet ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia. Kenellä tahansa on oikeus kannella oikeuskanslerille lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa. Oikeuskanslerilla on laajat valtuudet asian selvittämisessä ja hän voi viranomaisen menettelyn johdosta määrätä syytteen nostetavaksi tai antaa huomautuksen taikka kiinnittää asianomaisen huomiota lain tai hyvän hallintotavan mukaiseen menettelyyn. Kun oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen tehtävät yleisessä laillisuuden valvonnassa ovat asiallisesti yhteneväiset, on pidetty tarpeellisena erillisellä lailla heidän tehtäviensä jaosta vapauttaa oikeuskansleri – hänen toimivaltaansa kuitenkaan kaventamatta – velvollisuudesta valvoa laillisuutta eräissä (myös) oikeusasiamiehen toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Tällaisia asioita ovat erityisesti asiat, jotka koskevat puolustusvoimia, vapaudenriistoja sekä vankiloita ja muita sellaisia laitoksia, joihin henkilö on otettu vastoin omaa tahtoaan. Tällaisissa asioissa oikeuskansleri yleensä siirtää saamansa kantelut oikeusasiamiehen käsiteltäväksi.

Käytännössä merkittävin osa oikeuskanslerin valvontatehtävässä on kuitenkin valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatointen lainmukaisuuden valvonta. Oikeuskanslerin tulee tätä varten olla läsnä valtioneuvoston yleisistunnossa ja presidentin esittelyissä ja esittää tarpeen vaatiessa huomautus aiotun menettelyn lainvastaisuudesta. Käytännössä tämä valvonta on väistämättä – kun vasta päätösten tekemisvaiheessa suoritettava valvonta ei jo asioiden monimutkaisuuden ja määrän vuoksi mitenkään voisi toimia asianmukaisesti – muodostunut pääasiassa ennakolliseksi sikäli, että päätöksenteon laillisuuskysymykset pyritään selvittämään etukäteen yhteydenpidossa valmistelevan ministeriön ja oikeuskanslerinviraston välillä. Vaikka oikeuskanslerin tehtävään tätä kautta tulee myös juridisen neuvonantajan tehtävän piirrettä, on oikeuskanslerin tehtävän perusajatus tässä selvästi edelleenkin laillisuusvalvonta. Jos valtioneuvosto tai ministeri ei ota varteen oikeuskanslerin huomautusta jonkin menettelyn lainvastaisuudesta, oikeuskansleri voi tekemällään ilmoituksella saattaa ministerin virkatoimen laillisuuden tutkinnan vireille eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.

Kun Suomen Asianajajaliiton toiminta lakisääteistettiin 1950-luvulla, osoitettiin laissa oikeuskanslerille tiettyjä tehtäviä valvoa, että liiton elimet asianmukaisesti hoitavat niille säädetyt jäsenistöä koskevat valvonta- ja kurinpitovelvoitteet. Samantyyppisiä valvontatehtäviä on oikeuskanslerille osoitettu myös luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista vuonna 2011 annetussa laissa.

Kirjoittaja: Mikael Hidén