Oikeustiede:valtioimmuniteetti
valtioimmuniteetti
| valtioimmuniteetti |
Valtioimmuniteetillä tarkoitetaan sitä, ettei valtiota voida ilman sen suostumusta haastaa toisen valtion tuomioistuimeen, eikä valtio ole velvollinen alistumaan oikeudenkäyntiin toisen valtion tuomioistuimessa.
Valtioimmuniteetista määrätään New Yorkissa 2.12.2004 tehdyssä Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksessa valtioiden ja niiden omaisuuden lainkäytöllisestä koskemattomuudesta (valtioimmuniteettisopimus). Sopimus ei ole vielä kansainvälisesti voimassa, mutta on katsottu, että sopimuksen määräykset heijastavat pitkälti kansainvälisen tapaoikeuden periaatteita ja näin ollen määräykset velvoittavat kaikkia valtioita. Lisäksi valtioimmuniteetista määrätään Euroopan neuvoston piirissä vuonna 1972 tehdyssä valtioimmuniteettia koskevassa eurooppalaisessa yleissopimuksessa, joka tuli voimaan 11.6.1976. Suomi ei ole kyseisen sopimuksen osapuoli.
Valtioimmuniteettisopimuksen sisältämä oikeus lainkäytölliseen koskemattomuuteen ei rajoitu ainoastaan oikeuslaitoksen suorittamaan lainkäyttöön, vaan kattaa myös esimerkiksi hallinnolliset toimenpiteet ja täytäntöönpanotoimet, joilla on yhteys kyseiseen oikeudenkäyntiin. Kyse voi olla esimerkiksi jonkin hallinnollisen päätöksen pakkotäytäntöönpanosta tai omaisuuden ulosmittauksesta. Oikeus vedota lainkäytölliseen koskemattomuuteen koskee siten lainkäytön kaikkia vaiheita.
Aikaisemmin immuniteettia pidettiin hyvin kattavana ja puhuttiin absoluuttisesta eli ehdottomasta immuniteetista. Myöhemmin talousjärjestelmän kehityttyä asiaa jouduttiin pohtimaan uudestaan koska valtiot eivät enää harjoittaneet pelkästään julkista valtaa, vaan myös liike- ja tuotantotoimintaa. Kehityksen myötä immuniteettia koskevaksi pääperiaatteeksi alkoi muodostua niin kutsuttu rajoittavan immuniteetin periaate. Tämä tarkoitti sitä, että erotettiin yhtäältä valtion perinteinen valtiovallan harjoittaminen (acta jure imperii) ja toisaalta valtiojohtoinen liiketoiminta (acta jure gestionis). Rajoittavan periaatteen mukaan näistä ensimmäinen oli immuniteetin piirissä kun jälkimmäinen taas ei ollut. Katsottiin, että kaupallisen toiminnan ei tullut nauttia sellaista suojaa, joka asettaisi liikesuhteiden osapuolet eriarvoiseen asemaan. Monien länsimaiden lainsäädännössä ja tuomioistuinkäytännössä sovelletaan rajoitetun immuniteetin periaatetta.
Kysymys valtioimmuniteetista on eräs kiistellyimpiä käsitteitä kansainvälisessä oikeudessa. Nimenomaan immuniteetin ulottuvuus on aiheuttanut ristiriitaisia tulkintoja. Valtioimmuniteettisopimusta valmisteltiin YK:n alaisessa Kansainvälisen oikeuden toimikunnassa (ILC). Sopimusluonnoksen keskeiseksi kysymykseksi muodostui harjoitetun toiminnan luonne ja tarkoitus. Kysymys koski sitä, kummalle tulisi antaa painoarvoa tulkittaessa harjoitetun toiminnan kaupallisuutta. Sopimusluonnoksessa päädyttiin ratkaisuun, jonka mukaan immuniteetin poissulkeva kaupallisuus tulee määritellä ensisijaisesti toiminnan luonteen perusteella. Lisäedellytyksenä kuitenkin on, että toiminnan tarkoitus on myös huomioitava, mikäli osapuolet niin sopivat tai tuomioistuinvaltion käytäntö näin edellyttää.Kirjoittaja: Jutta Kaskimäki
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
HakapääK2010, s. 279-282, O'Keefe&Tams(eds.)2013, s. 99-101, InternationalLawCommission1991, s. 20 ja 33
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Oikeustiede:valtioimmuniteetti. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:valtioimmuniteetti.)