Oikeustiede:tuomarietiketti

    Tieteen termipankista

    tuomarietiketti

    tuomarietiketti
    Määritelmä tuomarikunnan keskuudessa vakiintuneet, suotavina tai velvoittavina pidettävät käyttäytymistavat
    Selite

    Ulkoisesti tuomarietiketti sisältää käsityksiä siitä, miten tuomarin on suhtauduttava julkisuudessa juttuihin, joiden ratkaisemiseen hän on osallistunut, milloin hänen kuuluu vetäytyä jutusta, vaikkei hän olisi muodollisesti esteellinen, ja miten omiin oikeusjuttuihin on syytä suhtautua pienemmässä piirissä. Tuomarietiketin ulkoinen puoli sisältää myös käyttäytymissääntöjä. Niinpä tuomarin on vietettävä keskimääräiskansalaista selvästi nuhteettomampaa elämää myös virantoimituksen ulkopuolella.

    Sisäisesti tuomarietiketti kertoo, miten tuomareiden on suhtauduttava toisiinsa. Suomalainen tuomarikunta on ollut verrattain eristynyttä. Etenkin hovioikeudet ja korkeimmat oikeusasteet ovat olleet eräänlaisia linnoituksia siihen mittaan, että yksittäiset tuomarit ovat jääneet henkilöinä tuntemattomiksi jopa asianajajille. Myös suhteet akateemiseen maailmaan ovat olleet satunnaisia.

    Termiä käytetään varsin harvoin.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Jukka Kemppinen

    Lähikäsitteet


    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Oikeustiede:tuomarietiketti. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:tuomarietiketti.)