todistusharkinta

Määritelmä tuomioistuimen toiminta, jossa se määrittelee yksittäisten todisteiden todistusarvon ja ottaa kootusti kantaa siihen, mikä jostakin todistusteemasta esitettyjen todisteiden kokonaisnäyttöarvo on

Selite

Vapaan todistusharkinnan periaatteen mukaan tuomioistuin ei todistusharkinnassaan ole sidottu todisteiden näyttöarvoa määrittäviin säännöksiin, kuten aikaisemmin noudatetussa legaalisessa eli lakisäänteisessä todistusteoriassa oli laita, vaan tuomioistuin voi vapaasti harkita esitetyn näytön todistusarvon. Vapaa todistusharkinta ei kuitenkaan merkitse sitä, että tuomioistuimen todistusharkinta voisi perustua yksinomaan tuomarin omiin subjektiivisiin mieltymyksiin, vaan todistusharkinta on suoritettava objektiivisesti ja kriittisen arvioinnin kestävällä tavalla. Todistusharkinnassa tuomioistuimen tulee perehtyä kuhunkin todisteeseen erikseen, mutta sen on myös arvioitava todisteiden merkitys kokonaisuutena kumpaakaan osapuolta suosimatta ja ilman ennakkokantaa jonkin todisteen näyttöarvosta.

Yksittäisen todisteen todistusarvoa arvioidessaan tuomioistuin ottaa kantaa siihen, miten luotettavasti jokin todistuskeino todistaa todistusteemasta, kun huomioon otetaan tuomioistuimen tiedossa olevat kokemussäännöt sekä jutun käsittelyssä esiin tulevat aputosiseikat, jotka kyseisen kokemussäännön hyödyntämiseen liittyvät. Todistusaineiston kokonaisnäyttöarvon määrittämisessä tuomioistuin ratkaisee sen, mikä todistusteemasta esitetyn päänäytön todistusarvo on, kun huomioon otetaan myös siitä esitetty vastatodistelu.

Näytön arvioinnissa tuomioistuimen on lisäksi ratkaistava se, riittääkö jostakin todistusteemasta esitetyn näytön kokonaisnäyttöarvo ylittämään kyseistä oikeustosiseikkaa koskevan näyttökynnyksen, vai jääkö seikasta sellainen epävarmuus, jonka vuoksi tuomioistuimen on ratkaistava asia todistustaakkaa soveltamalla jommankumman asianosaisen vahingoksi. Todistusharkintaa on oikeuskirjallisuudessa luonnehdittu empiiriseksi ja loogiseksi kysymykseksi, kun taas kannanotto näyttökynnykseen ja todistustaakkaan on oikeuskysymys. Käytännössä todistusharkinta ja näytön riittävyysarviointi kuitenkin usein sulautuvat toisiinsa.

Oikeuskirjallisuudessa tuomioistuinten todistusharkinnan tueksi on kehitetty useita todistusharkintateorioita, joilla on yleisesti päätöksentekoa jäsentävä ja havainnollistava vaikutus. Lainsäädännön ei kuitenkaan voida katsoa rakentuvan minkään tietyn todistusharkintateorian varaan. Myös korkein oikeus on lukuisissa ennakkopäätöksissään ohjannut alempia tuomioistuimia siitä, miten todistusharkinta esimerkiksi seksuaali- ja henkirikoksissa tulisi suorittaa (ks. esim. KKO 2013:96, KKO 2013:97, KKO 2014:48, KKO 2014:78 ja KKO 2016:97).

Lisätiedot
Kirjoittaja: Timo Saranpää

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

KlamiHT2000, PölönenP2003, SaranpääT2010, Pölönen&Tapanila2015

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 26.4.2024: Oikeustiede:todistusharkinta. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:todistusharkinta.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →