Oikeustiede:ryhmäkuri eduskunnassa/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Kansanedustajan toimintavapaus. Se, millaisena ryhmäkuri käytännössä toteutuu, voi suuresti vaihdella riippuen ryhmästä ja ajankohtaan ja käsiteltävänä olevaan asiaan liittyvistä tekijöistä. Kaikissa tilanteissa kohdistuu ryhmäkurin käyttömahdollisuuksiin kuitenkin yksi periaatteellisesti hyvin merkittävä rajoitus – kaikille kansanedustajille perustuslaissa turvattu toimintavapaus. Perustuslain säännöksessä – joka seuraa jo vuoden 1906 eduskuntauudistuksessa omaksuttua sanamuotoa – todetaan, että kansanedustaja on toimessaan velvollinen noudattamaan oikeutta ja totuutta ja perustuslakia, "eivätkä häntä sido muut määräykset". Toimintavapaus on turvattu yksittäisille kansanedustajille (yksilöinä) eikä esim. ryhmän jäsenyyteen liittyvänä asiana. Kansanedustajilla ei myöskään ole oikeudellista velvollisuutta kuulua johonkin eduskuntaryhmään. Yleensä on säännöksen em. kohdan katsottu merkitsevän ns. imperatiivisen mandaatin kieltoa, eli sitä, että valitsijat eivät voi antaa valitsemalleen edustajalle velvoittavia ohjeita tai esimerkiksi vaatia häntä luopumaan edustajantehtävästä, jos hän ei ole toiminut siinä valitsijoiden haluamalla tavalla. Säännös kuitenkin koskee myös muita kuin valitsijoilta tulevia ohjeita. Siten esimerkiksi puolue-elimiltä tulevilla ohjeilla ei ole, niiden mahdollisesta tosiasiallisesta painoarvosta riippumatta, mitään kansanedustajaa oikeudellisesti sitovaa merkitystä. Sama koskee myös eduskuntaryhmästä tulevia ohjeita.

Eduskuntaryhmä ei siis voi antaa ryhmään kuuluvalle kansanedustajalle sitovia ohjeita esim. siitä, miten tietyssä asiassa olisi äänestettävä tai minkälaisia muutosehdotuksia ei tule tehdä. Se, ettei eduskuntaryhmä voi oikeudellisesti merkittävällä tavalla velvoittaa jäsenenä olevaa kansanedustajaa tietynlaiseen menettelyyn edustajantoimessa, merkitsee myös sitä, että ryhmä ei voi (eikä sinänsä mikään muukaan taho), jos kansanedustaja on menettelyt ryhmässä tehdyn päätöksen vastaisesti, kohdistaa edustajaan tämän johdosta joitakin oikeudellisesti merkittäviä sanktioita. Oikeudellisten seuraamusten puuttuminen ei toisaalta tietysti muuta sitä, että päätöksenteko eduskunnassa on poliittinen prosessi ja, kuten edellä todettiin, eduskuntaryhmien toiminta on välttämätön elementti tämän prosessin jäsentymisessä. Edustajan mahdollisuudet vaikuttaa eduskuntaryhmän ulkopuolella toimien tai ryhmän kannat sivuuttaen poliittisesti eduskunnassa jäävät ainakin pitkällä tähtäyksellä hyvin vähäisiksi. Eduskuntaryhmän suuri merkitys edustajana toimimisessa – edustajan tosiasiallinen riippuvuus toiminnassaan eduskuntaryhmästä - merkitsee myös sitä, että ryhmällä voi olla käytännössä merkittäviä mahdollisuuksia vaikuttaa ryhmään kuuluvan edustajan käyttäytymiseen edustajantoimessa, vaikka oikeudellisen velvoittamisen mahdollisuutta ei olekaan.

Eduskuntaryhmien toiminnan sääntely. Eduskuntaryhmien toiminnan oikeudelliseen sääntelyyn on pitkään suhtauduttu hyvin pidättyvästi, paljolti kai jo siksi, että niiden toiminta liittyy nimenomaan eduskunnan päätöksenteon poliittiseen sisältöön. Viime aikoina on tilanne eduskuntaryhmiä koskevassa sääntelyssä /sääntelemättömyydessä kuitenkin jonkin verran muuttunut lähinnä sen vuoksi, että joidenkin käytännön oikeudellisen kysymysten kuten ryhmien saamien tukien käytön valvonnan on katsottu vaativan oikeudellisen tilanteen selventämistä. Vuonna 2012 on säädetty erillinen laki eduskuntaryhmistä, jolla on järjestetty mm. ryhmän asemaa oikeushenkilönä ja ryhmän saamien tukien käyttöön kohdistuvaa valvontaa. Lain säätämiseen johtaneessa aloitteessa oli ehdotettu säännöstä, jonka mukaan "eduskuntaryhmällä on oikeus päättää eduskuntaryhmän jäsenelle annettavasta huomautuksesta, varoituksesta, hänen erottamisestaan ryhmästä määräajaksi tai pysyvästi tai muusta vastaavasta toimesta." Säännös jätettiin tarkoituksella pois laista. Perustuslakivaliokunta ei mietinnössään kritisoinut säännöksen yksityiskohtia, mutta totesi pitävänsä asianmukaisena, "ettei eduskuntaryhmän jäsenten ryhmälle maksettavista maksuista tai kurinpitotyyppisistä toimista säädetä miltään osin laissa, vaan niistä päättäminen jää nykyisin tavoin kokonaan eduskuntaryhmän päätösten ja käytäntöjen varaan." Valiokunnan kannanotto voidaan ymmärtää niin, että aloitteen em. säännöksessä tarkoitetun kaltaisten "sanktioiden" käyttämistä eduskuntaryhmässä pidettiin mahdollisena, mutta asia haluttiin jättää kehittymään käytäntöjen varassa.

Kirjoittaja: Mikael Hidén