Oikeustiede:parlamentaarinen immuniteetti/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Jotta kansanedustajien toimintavapaus voitaisiin turvata, on 1800-luvulta lähtien perustuslakeihin tai muualle lainsäädäntöön otettu säännöksiä, joiden tarkoituksena on turvata kansanedustajan ja koko parlamentin häiritsemätön ja itsenäinen toiminta. Suomessa valtiopäiväjärjestykseen otettiin säännöksiä kansanedustajan oikeusaseman varmistamiseksi. Niiden merkitys oli suurimmillaan sotia edeltäneenä aikana, jolloin ulkoparlamentaariset voimat pyrkivät häiritsemään parlamentin toimintaa (erityisesti Isänmaallinen Kansanliike ja lapuanliike, joista etenkin jälkimmäinen kohdisti toimintansa vasemmistolaisiin kansanedustajiin mm. poistamalla kaksi kansanedustajaa väkivalloin perustuslakivaliokunnan istunnosta).

Toisen maailmansodan jälkeisissä vakaissa yhteiskunnallisissa oloissa säännöstön merkitys on jäänyt vaatimattomaksi, eikä hevin ole ajateltavissa, että valtio, yksityiset kansalaiset, työnantaja tai painostusjärjestöt pyrkisivät laittomin keinoin rajoittamaan kansanedustajien toimintaa.

Kansanedustajat toimivat eduskunnassa ryhmänsä jäseninä ja osallistuvat puolueensa toimintaan. Käytännössä edustajiin voidaan kohdistaa ns. ryhmäkuriin liittyviä sanktioita tapauksissa, joissa edustaja on toiminut ryhmän sääntöjen vastaisesti. Sitovan ryhmäpäätöksen vastaisesti toiminut (täysistuntoäänestys ryhmäpäätöksen vastaisesti) kansanedustaja voidaan eräiden ryhmien sääntöjen nojalla määrätä ryhmäpäätöksin saamaan muistutuksen tai huomautuksen, hänet voidaan jättää määräajaksi ryhmätoiminnan ulkopuolelle ja viime kädessä erottaa eduskuntaryhmästä. Tällaisten päätösten lainmukaisuutta ei voida moittia yleisessä tuomioistuimessa. Ryhmäkuri katsotaan perustuslain sallimaksi sillä perusteella, että kansanedustajat liittyvät eduskuntaryhmään vapaaehtoisesti.

Kansanedustajan toimintavapaudesta säädetään yleisesti perustuslain 29 §:ssä otsikoin "Kansanedustajan riippumattomuus". Edustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido mitkään muut määräykset. Säännös vapauttaa edustajan juridisesti noudattamasta eduskunnan ulkopuolisten vaikuttajatahojen, kuten valitsijoiden, määräyksiä ja mahdollistaa edustajan vapaan toiminnan eduskuntaryhmän päätöksistä riippumatta. Säännös on kuitenkin pitkälle sanktioimaton.

Konkreettisena perussäännöksenä voitiin vuoden 1928 valtiopäiväjärjestyksessä pitää valtiopäiväjärjestyksen 12 §:ää: "Älköön edustajaa kiellettäkö valtiopäiville saapumasta ja edustajana toimimasta." Vuoden 2000 perustuslain 30 §:ssä on vastaava säännös:" Kansanedustajaa ei saa estää hoitamasta edustajantointaan." Säännöksen alkuperäisenä tavoitteena oli estää työnantajaa, olipa kyseessä yksityinen työnantaja, valtio tai kunta, käyttämästä asemaansa estääkseen eduskuntaan valittua työntekijäänsä osallistumasta valtiopäivätyöhön. Säännös kuitenkin syrjäytyy, mikäli kansanedustaja on menettänyt vapautensa lainmukaisen viranomaistoimen perusteella (mm. vapausrangaistuksen täytäntöönpano).

Kansanedustaja voi eduskuntatyössään toteuttaa usean rangaistavan teon tunnusmerkistön (herjaus, solvaus, yllyttäminen rikokseen jne.). Säännös syyteluvasta eduskunnan päätöksin on kansanedustajan sananvapauden perussäännös: kansanedustajan tulee voida syyteuhitta esittää yhteiskunnallista arvostelua. Syyttämislupaa on muutaman kerran pyydetty, mutta ei kertaakaan myönnetty.

Parlamentaarinen immuniteetti ei suojaa kansanedustajaa järjestyksenpitotoimilta. Kansanedustaja, joka on rikkonut järjestystä, voi saada puhemieheltä nuhteet ja varoituksen, ja hänet voidaan pidättää eduskunnan istunnoista määräajaksi, enintään kahdeksi viikoksi. Jos edustaja syyllistyy rangaistavaan tekoon toista edustajaa vastaan eduskunnassa, hänet voidaan asettaa syytteeseen eduskunnan päätöksellä.

Edustajaa ei saa ilman eduskunnan suostumusta pidättää tai vangita ennen oikeudenkäynnin alkamista, ellei häntä painavista syistä epäillä syylliseksi rikokseen, josta säädetty lievin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta. Säännös koskee myös sellaisia rikoksia, jotka eivät liity kansanedustajan tehtävään. Kansanedustajan vangitsemisesta on aina ilmoitettava eduskunnan puhemiehelle.

Kansanedustajaan kohdistetut rangaistavat teot (mm. pahoinpitely, kunnianloukkausrikokset, henkirikokset, laiton vapaudenriisto jne.), jotka tehdään kostonomaisesti ja tietoisena kohteen kansanedustajuudesta, olivat vuoden 1928 valtiopäiväjärjestyksen nojalla rangaistavia sen rangaistusasteikon mukaisesti, joka on säädetty erityisen raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehdystä teosta. Sääntely poistettiin perustuslaista, mutta perustuslakivaliokunta korosti, että edustajat ovat rikoslain takaaman oikeussuojan piirissä.

Kirjoittaja: Ilkka Saraviita