Oikeustiede:pakollinen kuittaus
pakollinen kuittaus
pakollinen kuittaus |
Pakollinen kuittaus voi olla defensiivistä, jolloin vaaditaan kuittausta vastapuolen perimistoimenpiteiden estämiseksi, tai offensiivista, jolloin kuittaus toteutetaan ennen vastapuolen perimistoimia. Kuittaus tulee voimaan, kun vastapuoli on voinut saada kuittausilmoituksen tiedokseen. Esimerkiksi koronmaksuvelvollisuus jatkuu kuittauksen voimaantuloon asti. Jos velka on maksettu kuittausmahdollisuudesta huolimatta, maksua ei voi saada takaisin perusteettoman edun palautuksena.
Pakollisen kuittauksen edellytykset ovat saamisten vastakkaisuus, niiden samanlaatuisuus ja vastasaatavan perimiskelpoisuus. Edellytysten täyttyessä kumpikin osapuoli voi esittää kuittausvaatimuksen. Vastakkaisuus tarkoittaa, että kuittauksen osapuolten tulee olla toistensa velkojana ja velallisena. Vastakkaisuuden on toteuduttava kuittaushetkellä. Ei riitä, että vastakkaisuus on joskus täyttynyt. Toisaalta vastakkaisuutta koko velkasuhteiden ajan ei edellytetä. Oikeushenkilöä, myös valtiota, pidetään kuittaustilanteessa yleensä yhtenä oikeussubjektina. Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön osalta vastakkaisuutta arvioitaessa otetaan huomioon, että vastuunalainen yhtiömies vastaa yhtiön velasta myös henkilökohtaisesti, mutta yhtiö ei vastaa yhtiömiehen yksityisestä velasta.
Velkojen samanlaatuisuus tarkoittaa, että kuitattavat saamiset ovat laadultaan samanlaisia ja yhtä hyviä. Sen vuoksi ne ovat yleensä vain rahavelkoja, joiden ei tarvitse olla saman suuruisia. Vastakkaiset rahasaamiset käyvät kuittaukseen riippumatta niiden todellisesta arvosta, millä tarkoitetaan velallisen maksukykyä, korkokannasta, maksupaikasta, vakuuksista ja suuruudesta.
Vastasaatavan tulee olla sellainen, että sen periminen oikeusteitse johtaisi suoritustuomion antamiseen. Kannekelvotonta saatavaa, esimerkiksi pelivelkaa, ei voida käyttää kuittaukseen. Perimiskelpoisuus edellyttää, että vastasaatava on erääntynyt kuittausilmoitusta tehtäessä. Poikkeuksen muodostaa kuittaus konkurssissa. Saatavan perimiskelpoisuus ei tarkoita, että se on riidaton.Kirjoittaja: Ari Saarnilehto
Lähikäsitteet
Käytetyt lähteet
Aurejärvi&Hemmo2006, EIF-I, Halila&Ylöstalo1980, Saarnilehto&al2012
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:pakollinen kuittaus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:pakollinen kuittaus.)