Oikeustiede:pakkolunastus (valtiosääntöoikeus)/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Omaisuusyksikkökohtaisten pakkolunastuslakien säätäminen on PeL 15.2 §:n mukaan mahdollista (PeVL 3/2005 ja 32/2010), mutta tällaisia lakeja säädetään harvoin. Tällöin yleisen tarpeen olemassaolon kriteeri on harkittava lakikohtaisesti eduskuntakäsittelyssä. Menettelyn ja korvaussumman osalta on tällöin luontevinta viitata yleiseen pakkolunastuslakiin, jonka soveltamisala näin käytännössä laajenee. Pääasiassa maaomaisuuteen kohdistuva pakkolunastuslaki sisältää yksityiskohtaiset prosessuaaliset säännökset, säännöksen korvauksesta sekä muutoksenhausta.

Perustuslain pakkolunastussäännös on säädetty ikään kuin poikkeuksena omaisuudensuojasta. Perustuslakivaliokunnan käytännössä varallisuuden pakko-otot on arvioitu vuoden 2000 perustuslain kaudella pääasiassa oikeushenkilöihin kohdistuvina. Lienee myös niin - koska pakkolunastussäännöstä ei ole muotoiltu perusoikeuden tavoin - että perusoikeuksien yleiset rajoittamisedellytykset eivät koske pakkolunastussäännöstöä. Tuskin on myöskään ajateltavissa muunlaisia varallisuuden korvauksetonta pakko-ottoa koskevia lakeja, joita arvioitaisiin perusoikeuksien rajoittamisedellytyksiä soveltamalla perustuslain 15.1 §:n omaisuudensuojaa rajoittavina.

Erityisen ankaran verotuksen oikeusvaikutukset on joskus rinnastettu pakkolunastukseen tulkinnoin, joiden mukaan konfiskatorisen veron säätäminen on ristiriidassa perustuslain omaisuudensuojasäännöksen kanssa.

Uusia pakkolunastuslakeja tarvitaan oloissa, joissa pakkolunastustarve kohdistuu yhteiskunnan toimivuuden kannalta olennaiseen varallisuuteen (käytännössä mm. maakaasuputkiverkko, erityyppiset muut kantaverkot, pankkivarallisuus talouskriisioloissa jne.).

Pakkolunastuslakiin tulee sisältyä oikeussuojasäännös sikäli kuin oikeus pakkolunastukseen arvioidaan erillään korvauksen vahvistamismenettelystä (valitusoikeus päätöksestä). Osaltaan tämä seuraa PeL 21 §:n oikeusturvaperusoikeudesta, mutta pakkolunastukseen liittyy itsenäinen "oikeusturvavaatimus" (PeVL 7/2009).

Pakkolunastus voi koskea mitä "omaisuutta" tahansa. Perustuslain 15 §:n molemmissa momenteissa on sama käsite "omaisuus", joten voidaan olettaa, että omaisuuskäsitteen merkityssisältö on kummassakin kohdassa sama. Sanan "omaisuus" sisällöksi muodostuu näin varallisuusarvoinen esine, etu tai oikeus. Tulkintavaikeuksia voi syntyä mm. silloin, jos pakkolunastus kohdistettaisiin esimerkiksi osakeomistukseen yhtiövarallisuuden sijasta (mm. PeVL 7/2009). Esimerkiksi osakekirja sellaisenaan on arvoton.

Pakkolunastuslaki (603/1977) siirsi yleisen tarpeen arvioinnin lainsäätäjältä hallintoviranomaisille lunastusmenettelyssä. Laki mahdollistaa pakkolunastuksen myös yksityisoikeudelliselle yhteisölle, joka osoittaa yleisen tarpeen vaativan lunastusta (4.2 §). Lunastuslakia ei sen säätämisvaiheessa arvioitu omaisuudensuojanäkökulmasta perustuslakivaliokunnassa, ja lisäksi se säädettiin ennen perusoikeusuudistusta. 2000-luvun perustuslakivaliokuntakäytännössä viittaus vanhaan pakkolunastuslakiin on katsottu riittäväksi uusissa pakkolunastuslaeissa myös PeL 15.2 §:n pakkolunastusedellytysten arvioinnissa.

Koska PeL 15.2 § ei edellytä pakkolunastukselta julkista tarvetta, vaan "yleisen tarpeen", lunastusta pidetään sallittuna myös yksityisen lunastuksen saajan hyväksi (PeVL 4/2000, 49/2000 ja 32/2010), joskin jonkinasteisessa, määritellyssä julkisessa intressissä.

Perusoikeusrajoituksena pakkolunastus ei ole niin merkittävä kuin PeL 15.1 §:n omistusoikeuden rajoitukset käyttörajoituksin. Yleensä julkinen valta välttää kalliita pakkolunastuksia: tavoitteisiin pyritään omaisuuden käyttörajoituksin ja toimintavelvoittein, jolloin käyttörajoitteinen omistusoikeus säilytetään omistajalla. Juuri käyttörajoitukset ja taloudellisesti merkittävät omaisuuteen liittyvät lakisääteiset velvoitteet ovat omaisuuden perusoikeussuojan valtiosääntöoikeudellisesti problemaattisin osa (ks. PeVL 32/2010). Joskus käyttörajoitus saattanee kuitenkin olla niin merkittävä, esimerkiksi pysyvänä omaisuuden lähes kaiken taloudellisesti merkittävän käyttämisen kieltona, että rajoitusta on arvioitava pakkolunastuksena.

Perustuslain pakkolunastussäännöksestä erillinen ilmiö ovat yksityishenkilöiden välisiin oikeussuhteisiin ja sopimuksiin liittyvät lunastuslausekkeet.

Kirjoittaja: Ilkka Saraviita