Oikeustiede:oikeusryhmä/laajempi kuvaus

Tieteen termipankista

Palaa takaisin käsitesivulle

Luokitteluiden suhteellisuus. Oikeusryhmäluokittelut ovat suhteellisia: ne poikkeavat toisistaan, koska yksiselitteisiä kriteereitä ei ole olemassa. Toisistaan saatetaan erottaa mm. järjestelmän kantava ideologia, mentaliteettitekijät, oikeustekniikka (oikeuden peruskäsitteistö, oikeuslähdeoppi, tulkintamenetelmät jne.) ja oikeuden sisältö. Samalla eri tutkijat painottavat ideologisten tekijöiden, lakimiesmentaliteetin, oikeustekniikan ja normistojen sisällön merkitystä eri tavoin, ja heidän käyttämänsä kriteerit ovat tulkinnanvaraisia. Kuvaavaa on, että luokittelujen kohteista käytetään vaihtelevia nimityksiä: oikeus, oikeusjärjestys, oikeusjärjestelmä, oikeuskulttuuri tai oikeusperinne. – Tämän artikkelin otsikossa (ja muissa aihepiiriä koskevissa artikkeliotsikoissa) ilmausta oikeusjärjestys täydentää ilmaus oikeuskulttuuri, jotta luokittelukriteerien moninaisuus tulisi selvästi esiin.

Luokitteluiden merkitys. Kriteerien tulkinnanvaraisuudesta huolimatta oikeusjärjestysten luokitteluilla on huomattavaa arvoa. Ne auttavat ymmärtämään vieraan oikeuden yksityiskohtia ja niiden merkitystä. Luokittelut antavat tietoa siitä, onko se kokonaisuus, johon tarkasteltavat yksityiskohdat kuuluvat, oleellisesti toisenlainen kuin omamme. Tätä kautta juristi ymmärtää paremmin ulkomaisten kollegojensa ajattelua. Koska tiedontarpeet vaihtelevat suuresti, toisistaan poikkeavilla luokitteluilla, jotka korostavat erilaisia asioita, on kaikilla oma merkityksensä. Esimerkiksi käsite-eroihin perustuvat luokittelut ovat tärkeitä paitsi lakimiesten myös oikeuskielten kääntäjien kannalta, koska ne auttavat välttämään väärinkäsityksiä käännöstyössä. Juridiset termit saattavat eri maissa muistuttaa toisiaan, vaikka niiden sisältö on täysin erilainen.

Common law ja romaanis-germaaninen oikeus. Luokittelueroista huolimatta kaikki oikeusvertailijat erottavat kaksi globaalisesti merkittävää, nyky-yhteiskunnan tarpeita vastaavaa oikeusryhmää. Nämä ovat common law, jota sovelletaan puhdaspiirteisenä englanninkielisissä maissa, ja romaanis-germaaninen oikeus, jonka piiriin kuuluvat ennen muuta Manner-Euroopan ja Latinalaisen Amerikan maat. Romaanis-germaanisen oikeuden ja common law'n erot sijoittuvat oikeustekniikan alueelle. Oikeuden jaottelut ja käsitteistö, oikeusnormien yleisyysaste ja oikeuslähdeoppi poikkeavat toisistaan näiden kahden oikeusryhmän piirissä. Lisäksi common law'n painopiste sijoittuu romaanis-germaanista oikeutta selvemmin oikeudenkäyntimenettelyyn. Aiemmin erotettiin vielä kolmaskin keskeinen, eurooppalaisperäinen oikeusryhmä: sosialistiset oikeusjärjestykset. Sen jälkeen, kun sosialismi romahti yhteiskuntamuotona itäisessä Keski-Euroopassa ja Itä-Euroopassa, tämän oikeusryhmän merkitys on ratkaisevasti vähentynyt.

Siitä, millä tavoin common law ja romaanis-germaaninen oikeusryhmä voidaan jakaa alaryhmiin, on esitetty vaihtelevia käsityksiä. Toisaalta oikeusvertailijat ovat olleet eri mieltä myös siitä, miten ulkoeurooppalaiset oikeusjärjestykset tulee luokitella. Tämä koskee niin Kiinaa, Japania, Intiaa ja islamilaista maailmaa kuin Afrikan maita.

Niin ikään pohjoismaisten oikeusjärjestysten asema oikeusjärjestyksiä ryhmiteltäessä on ollut kiistanalainen. Yleensä pohjoismainen oikeus luokitellaan osaksi romaanis-germaanista oikeusryhmää, jossa se muodostaa oman, itsenäisen alaryhmänsä.

EU-oikeuden omaleimaisuus. Euroopan unionin oikeus muodostaa jo nykyisin erityisen oikeusjärjestyksen, joka on osittain päällekkäinen jäsenvaltioiden oikeusjärjestysten kanssa. Sillä on oikeustekniseltä kannalta ranskalainen perusta. Viime vuosikymmeninä EU:n oikeus on kuitenkin saanut merkittäviä vaikutteita eri maista. Sitä voidaankin luonnehtia eräänlaiseksi hybridiksi, omaleimaiseksi sekaoikeudeksi, jopa suureksi oikeusjärjestelmäksi, jossa Euroopan oikeustraditiot kietoutuvat yhä enemmän toisiinsa.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila