Oikeustiede:naapuruusoikeus

From Tieteen termipankki
Jump to navigation Jump to search

naapuruusoikeus

naapuruusoikeus
Definition kiinteistöoikeudessa naapureiden välisiä suhteita sääntelevä oikeudenala
Explanation Naapureiden välisiä oikeudellisia maankäyttösuhteita sääntelevä naapuruusoikeus on vanhimpia, jo roomalaisen oikeuteen perustuvia aloja. Kysymys on pitkälti yksityisoikeuden alaan kuuluvasta, erimielisyyksien ratkaisemiseen tähtäävästä sääntelystä. Lähtökohtana on, että kaikkeen maankäyttöön liittyy tiettyjä vaikutuksia, joita ei voida välttää ja jotka tiettyyn tasoon ovat vastavuoroisesti naapureiden siedettäviä. Laajemmassa, julkisoikeudellisessa merkityksessä naapuruusoikeuteen voidaan lukea myös esimerkiksi tieyhteyksien ja muiden palvelualueiden perustaminen, mikä tapahtuu yleensä viranomaistoimituksessa. Yksityisoikeudellisen sääntelyn kannalta kaksi keskeistä periaatetta ovat oikeuden väärinkäytön kielto (šikaanikielto) ja kielto aiheuttaa toiselle kohtuutonta rasitusta eli immissiota (immissiokielto). Länsimaissa sääntely on samankaltaista, traditionaalista ajattelua heijastavaa (Suomessa ns. naapuruussuhdelaki eli laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920).
Additional Information
Kirjoittaja: Erkki J. Hollo

Related Concepts

Sources

HolloE2001, KuusiniemiK1992

References

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 24.11.2020: Oikeustiede:naapuruusoikeus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:naapuruusoikeus.)


Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →