Oikeustiede:marxilainen oikeusteoria/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Oikeus historiallisessa materialismissa. Historiallisen materialismin olennaisia ainesosia ovat opit yhteiskunnan perustasta ja päällysrakenteesta sekä historiassa toisiaan seuraavista yhteiskuntamuodostumista.

Yhteiskunnan perustana on sen talous, jossa tiettyä tuotantovoimien tasoa vastaavat tietynlaiset tuotantosuhteet. Tuotantosuhteet puolestaan määräävät poliittista ja yhteiskunnallista päällysrakennetta. Oikeus on osa yhteiskunnan päällysrakennetta. Niinpä yhteiskunnassa vallitsevat tuotantosuhteet ohjaavat oikeuden kehitystä.

Talous ei kuitenkaan esimerkiksi kapitalistisessa yhteiskuntamuodostumassa määrää oikeutta välittömästi. Tuotantosuhteet jakavat yhteiskunnan jäsenet yhteiskuntaluokkiin. Taloudellisesti hallitseva luokka hallitsee myös poliittisesti ja pyrkii poliittisiin valta-asemiinsa nojautuen toteuttamaan omia intressejään oikeuden avulla. Luokkataistelun suhdanteista riippuen hallitseva luokka voi kuitenkin joutua tekemään alistetulle luokalle myönnytyksiä, jotka ilmenevät myös oikeuden sisällössä.

Oikeuden täsmällinen luonnehdinta historiallisessa materialismissa saattaa vaihdella äärimmäisestä determinismistä, jossa korostetaan talouden määräävyyttä, äärimmäiseen voluntarismiin, jossa painotetaan hallitsevan luokan tahtoa oikeuden sisältönä. Välittävä kanta tukeutuu käsityksiin, joita Friedrich Engels (1820-1895) Marxin kuoleman jälkeen esitti ideologisen päällysrakenteen suhteellisesta itsenäisyydestä.

Historiallisen materialismin mukaan eri yhteiskuntamuodostumat seuraavat ihmiskunnan historiassa vääjäämättömästi toisiaan tietyn järjestyksen mukaisesti. Antiikin ajan orjayhteiskunnasta siirrytään maaorjuuden leimaamaan feodalismiin, feodalismista kapitalistiseen yhteiskuntamuodostumaan ja siitä puolestaan sosialismin kautta kommunismiin. Kutakin yhteiskuntamuodostumaa luonnehtivat sille ominaiset tuotantosuhteet. Historian viimekätisenä moottorina on tuotantovoimien kehitys. Tämä kehitys ei kuitenkaan luonnonvoimaisesti katkaise vanhentuneiden tuotantosuhteiden kahleita, vaan tähän tarvitaan luokkataistelua ja vallankumousta.

Neuvostoliiton virallinen ideologia, joka Stalinin aikana ristittiin marxismi-leninismiksi, perustui historialliseen materialismiin. Historiallista materialismia vastaava näkemys oikeudesta julistettiin 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa neuvostoliittolaisessa oikeusteoriassa ainoaksi oikeaksi. Oikeus määriteltiin voluntaristisesti hallitsevan luokan tahtoa korostaen.

Oikeus kapitalismiteoriassa. Historialliselle materialismille vaihtoehtoisen tulkinnan mukaan marxilaisuuden ydin on kapitalismiteoriassa, jonka Marx esitti poliittisen taloustieteen kritiikin kautta ennen kaikkea Pääomassa. Oikeusteoria ymmärretään tässä tulkinnassa osaksi kapitalismiteoriaa: oikeusteorian lähtökohtana on oikeuden asema pääoman uusintamisprosessissa. Tästä lähtökohdasta oikeusteoriaa pyrittiin kehittämään pääomaloogisessa koulukunnassa, jolla oli vaikutusvaltaa 1970-luvulla ennen kaikkea Länsi-Saksassa ja Pohjoismaissa. Suuntauksen klassikko oli kuitenkin neuvostoliittolainen Jevgeni Pashukanis (1894-1937), joka julkaisi pääteoksensa 1920-luvulla ennen kuin historiallinen materialismi julistettiin Neuvostoliitossa oikeusteoriankin yksinomaiseksi linjaksi.

Pashukaniksen mukaan oikeus on yhteiskuntasuhteiden erityinen muoto, ja tämän muodon alkuperä on tavaroiden vaihtosuhteessa (oikeudellisena) sopimussuhteena. Sopimussuhteen osapuolina ovat muodollisesti yhdenvertaiset ja vapaat, abstraktit oikeussubjektit. Oikeus osallistuu pääoman uusintamisprosessiin juuri takaamalla sen kiertokululle välttämättömät sopimussuhteet.

Pashukaniksen kuten sittemmin myös 1970-luvun pääomaloogisen koulukunnan mukaan oikeudessa ensisijaista ovat oikeussuhteet. Oikeusnormit, jotka välittyvät valtion kautta, ovat sen sijaan jotain toissijaista, johdettua.

Muita suuntauksia. Pääomaloogisen lähestymistavan ohella niin sanotun länsimarxismin piirissä historialliselle materialismille kehiteltiin 1960-1980-luvuilla myös muita vaihtoehtoja. Oikeusteoriassa on yritetty soveltaa myös esimerkiksi Louis Althusserin (1918-1990) tulkintaa marxilaisuudesta teoriana erilaisista yhteiskunnallisista käytännöistä samoin kuin Antonio Gramscin (1891-1937) ajatuksia kansalaisyhteiskunnasta, ideologisesta hegemoniasta ja intellektuellien roolista.

Suomessa gramscilaisia vaikutteita voidaan nähdä Lars D. Erikssonin vaihtoehtoista lainoppia koskevissa ohjelmallisissa kirjoituksissa. Myös Sakari Hännisen omaperäinen marxismi-tulkinta on ollut suomalaiselle oikeusteorialle tärkeä. Oikeusteoreettisia sovelluksia on etsitty ennen kaikkea Hännisen käsitykselle yhteiskunnan subjektirakenteen ja vastaavien tietoisuusmuotojen eri tasoista. Sekä vaihtoehtoinen lainoppi että ajatus oikeuden tasoista ovat suomalaisen oikeusteorian myöhemmässä kehityksessä irronneet marxilaisesta taustastaan.