Oikeustiede:marxilainen oikeusteoria

    Tieteen termipankista

    marxilainen oikeusteoria

    marxilainen oikeusteoria
    Määritelmä Karl Marxin ajattelun pohjalta kehittyneet oikeusteoreettiset virtaukset, joiden lähtökohtana ovat yleensä historialliseksi materialismiksi kutsuttu historianfilosofia tai Pääoma-teoksen kapitalismiteoria
    Selite

    Karl Marx (1818-1883) ei koskaan itse kirjoittanut nimenomaan oikeusteoriasta, vaikka olikin harjoittanut myös oikeustieteen opintoja. Marxin omasta tuotannosta ei siten voida lukea mitään, jota voitaisiin kutsua marxilaiseksi oikeusteoriaksi. On perehdyttävä hänen seuraajiensa kirjoituksiin. Marxin kirjoissa ja artikkeleissa on lukuisia viittauksia oikeutta koskeviin kysymyksenasetteluihin. Nämä viittaukset ajoittuvat eri vaiheisiin hänen ajattelunsa kehityksessä. Marxin jälkeinen, marxilaiseksi itseään kutsuma oikeusteoria kattaakin monia erilaisia virtauksia, jotka ovat saattaneet olla keskenään varsin poleemisessa suhteessa. Marxilaisesta oikeusteoriasta ei oikeastaan voikaan puhua yksikössä.

    Marx käsitteli oikeutta jo nuoruudenkirjoituksissaan, joissa hän muun muassa kritikoi saksalaista historiallista koulukuntaa. Hän myös arvioi Hegelin oikeusfilosofiaa ja tarkasteli Ranskan vallankumouksen ihmisoikeuksia koskevien tunnusten merkitystä. Myös nuoren Marxin yritykset kehitellä eräänlaista antropologissävyistä käytännön filosofiaa ovat herättäneet kiinnostusta myöhemmässä oikeusfilosofisessa tutkimuksessa.

    Vaikutusvaltaisimmat marxilaisen oikeusteorian virtaukset ovat kuitenkin ponnistaneet yhtäältä Marxin historialliseksi materialismiksi ristitystä historianfilosofiasta ja toisaalta Pääomassa lopullisen hahmonsa saaneesta kapitalismiteoriasta (ks. Laajempi kuvaus).
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Kaarlo Tuori

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    AlthusserL1966, ErikssonLD1979, s. 40-53, ErikssonLD1980, GramsciA1979, GramsciA1982, HänninenS1981, MarxK1973, MarxK1971, MARX1974, PaschukanisE1969

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 20.4.2024: Oikeustiede:marxilainen oikeusteoria. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:marxilainen oikeusteoria.)