Oikeustiede:luonnonvaraoikeus

    Tieteen termipankista

    luonnonvaraoikeus

    luonnonvaraoikeus
    Määritelmä ympäristöoikeuden osa-alue, joka käsittelee luonnonvarojen käyttöä ja suojelua
    Selite

    Luonnonvaraoikeuden tehtävänä on, osittain eri pohjalta kuin luonnonsuojeluoikeudessa, säännellä luonnonvarojen käyttöä hyötyisää käyttöä varten. Perinteisesti kysymys on vesien ja metsien, mutta myös maa-ainesten hyödyntämisen sääntelystä. Oman osansa tästä muodostaa kala- ja riistataloudellinen sääntely.

    Kun kysymys on uudistuvista luonnonvaroista, nykyisin korostetaan käytön mitoittamista niin, että luontainen uudistumiskyky säilyy. Tällöin puhutaan kestävästä käytöstä, joka tyypillisesti soveltuu metsätalouteen, metsästykseen ja kalastukseen. Pohjavesien hyödyntämisessä pyritään olemaan ylittämättä taso, joka vaikuttaisi esiintymän laatua heikentävästi. Pintavesien käytön osalta näkökulma on laajempi, koska yleensä tarkasteluun vaikuttavat myös rakenteelliset ja siten esimerkiksi maisemalliset seikat. Kestävyysnäkökulma korostuu kuitenkin silloin, kun vedellä on merkitystä luonnon kiertokulun kuten kalaston tai vesihuollon kannalta.

    Uusiutumattomien luonnonvarojen osalta sääntely koskee erikseen kaivoskivennäisten ja muiden maa-ainesten hyödyntämistä. Itse kaivoskivennäisten hyödyntämisessä määräävinä ovat ennemminkin taloudellis-tekniset seikat kuin luonnonvaraoikeudelliset tekijät. Rajoitteet muodostuvat kaivostoiminnan harjoittamistavasta, toimintapaikkojen ympäristöllisestä sijoittumisesta ja toiminnan vaikutuksista alueen maankäytöllis-suojelullisiin arvoihin. Muiden maa-ainesten käytön sääntelyssä määräävinä ovat maisemallis-luonnonsuojelulliset sekä asutukselliset seikat, vaikka maa-ainesten käyttö sinänsä kuuluu alueen omistajan määräysvaltaan.

    Luonnonvaraoikeuteen voidaan nykyisin lukea myös maatalous sivuelinkeinoineen ja eläintalous. Maataloudessa ympäristöön yltävää merkitystä on lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytöllä sekä lannanlevityksellä samoin kuin muuntogeenisen viljelyn harjoittamisella. Vastaavasti jalostustoiminnassa karkaamis- ja risteytystilanteissa saattaa aiheutua luonnon köyhtymistä.

    Suomessa ei, ainakaan toistaiseksi, ole luonnonvaralaiksi nimettyä säädöstä, vaan oikeudenala muodostuu eri lainsäädäntölohkoihin sisältyvistä aineksista.
    Lisätiedot
    Kirjoittaja: Erkki J. Hollo

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    HolloE2009, Kuusiniemi&al2013

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 29.3.2024: Oikeustiede:luonnonvaraoikeus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:luonnonvaraoikeus.)