Oikeustiede:lainvalmistelija/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Historiallisesti merkittävin lainvalmisteluorganisaatio Suomessa on ollut lainvalmistelukunta, joka toimi vuosina 1884–1913 ja 1917–1977. Siinä toimineet lainvalmistelijat olivat määräaikaisesti nimitettyjä päätoimisia lainvalmistelijoita. Sosiologi ja lainsäädäntöneuvos Risto Jaakkola on tutkinut lainvalmistelijoita sadan vuoden ajalta (1884–1984). Hänen mukaansa lainvalmistelukunnan jäsenyys oli arvostettu, poliittisesti herkkä ja kiintoisa tehtävä. Lainvalmistelukunta ei suinkaan ollut ainoa organisaatio, jossa lakeja valmisteltiin. Kun ministeriöt olivat henkilöstörakenteeltaan pieniä, monia säädöksiä valmisteltiin komitealaitoksessa sekä ministeriöiden alaisissa keskusvirastoissa.

Aina 1960-luvulle saakka lainvalmistelua pidettiin lakimiehelle kuuluvana ja oikeudellista asiantuntemusta edellyttävänä tehtävänä. Vähitellen vahvistui käsitys, että lainvalmistelu oli yhteiskuntapoliittista suunnittelua ja edellytti myös lainvalmistelussa tarvittavaa tutkimus- ja suunnittelutaitoa. Enää lainvalmistelusta vastaavan virkamiehen yksinomaisena kelpoisuusvaatimuksena ei ollut oikeustieteellinen tutkinto, vaan lainvalmistelijana saattoi toimia myös hallinto- ja yhteiskuntatieteellisen koulutuksen saanut virkamies.

Oikeudellista asiantuntemusta lainvalmistelijalta kuitenkin tarvitaan, koska virkamiesvalmistelijoiden tehtävänä on laatia oikeudellisesti, lakiteknisesti ja kielellisesti moitteeton säädösehdotus ja sen perustelut päätöksentekoa varten. Lainvalmistelijan ammattitaito perustuu paljolti käytännön kokemukseen, joka kehittyy laatimalla säädöksiä ja erilaisia sääntelyvaihtoehtoja sekä osallistumalla lainvalmisteluhankkeisiin. Lisäksi lainvalmistelijat tarvitsevat lainvalmisteluoppaita ja jatkuvaa koulutusta esimerkiksi lainsäädännön vaikutusten arvioimisesta ja kielikysymyksistä.

Linjaorganisaatiossa toimivilla lainvalmistelijoilla on keskeinen asema säädösehdotusten laadinnassa, vaikka he ovat alisteisessa suhteessa ministeriön virkamiesjohtoon ja poliittista valtaa käyttäviin ministereihin. Hyvältä lainvalmistelijalta edellytetään vankan ammattitaidon lisäksi itsenäisyyttä, kriittisyyttä, pitkäjänteisyyttä, luovaa mielikuvitusta ja kielitaitoa.

Komiteoissa, toimikunnissa ja työryhmissä toimivilla eri alojen asiantuntijoilta odotetaan ennen muuta tietoa oman alansa lainsäädännöstä ja sen toimivuudesta, uudistustarpeista ja -tavoitteista, uudistusvaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista.