Oikeustiede:ius/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Käyttö. Empiiristen tutkimusten mukaan (Mattila 2000: 294—295) ius on yleisin suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa käytetty latinalainen ilmaus (yhdessä forum ja lex -sanojen kanssa). Oikeuskirjallisuudessa ius esiintyy sanaliittojen osana ja myös maksiimeissa, jotka ilmaisevat oikeusperiaatteita.

Esimerkkejä kansainvälisesti laajassa käytössä olevista ilmauksista, joissa ius muodostaa sanaliiton osan, ovat ius gentium (ʼkansainoikeusʼ, ʼkansainvälinen [julkis]oikeusʼ), ius commune (hist. ʼ[Euroopan roomalaisperäinen] yleisoikeusʼ), jus cogens (ʼpakottava oikeusʼ) ja ius naturale eli ius naturae (ʼluontaisoikeusʼ, ʼluonnonoikeusʼ).

Erityisen keskeinen ilmaus on ius civile. Sillä on lukuisia merkityksiä, jotka ovat limittyneet toisiinsa kahden tuhannen vuoden kuluessa. Antiikissa termi tarkoitti yhtäältä Rooman klassista oikeutta, toisaalta Rooman kansalaisiin sovellettavaa oikeutta. Bysantissa, keskiajan Länsi-Euroopassa ja vielä uudellakin ajalla ius civile viittasi yleisesti roomalaiseen oikeuteen ja – laajemmin – maalliseen valtionoikeuteen, positiiviseen oikeuteen, erotukseksi Jumalan säätämästä taivaallisesta oikeudesta (ius divinum) tai luonnonoikeudesta (ius naturae, ius naturale). Myöhemmin kehittyi termin moderni merkitys, ʼsiviilioikeusʼ (Mattila 2002: 172—173 ja Mattila 2013: 142—143).

Kuuluisa maksiimi, jossa ius-sana esiintyy, on: Ius est ars boni et aequi. Se voidaan suomentaa: ʼOikeus on hyvyyden ja kohtuuden taitoaʼ, tai vapaammin: ʼOikeus on taitoa nähdä, mikä on hyvää ja kohtuullista (tasapuolista, oikeudenmukaista)ʼ. Koska sana ars on monitulkintainen, maksiimi on mahdollista ymmärtää myös hieman toisella tavoin: ʼOikeus on tiedettä hyvästä ja kohtuullisestaʼ. Yhtä tunnettu sananparsi on: Summum ius summa iniuria (ʼSuurin [ylin] oikeus [on] suurin vääryysʼ). Tällä viitataan siihen, että oikeuden mekaaninen ja muodollinen soveltaminen voi johtaa suureen vääryyteen; oikeutta, nimenomaan lakeja, on sovellettava järjellä ja kohtuus muistaen.

Niin ikään ius sisältyy erilaisten yhteisöjen, julkaisujen, jne. nimiin. Esimerkkinä mainittakoon Suomen kansainvälisen oikeuden yhdistys Ius Gentium.

Taivutusmuodot. Ius-sanan taivutusmuodot ovat: ius (yks. nominatiivi ja akkusatiivi), iuris (yks. genetiivi), iuri (yks. datiivi; vanh. dat. iure sanontatavassa iure dicundo, ʼoikeuden jakamista vartenʼ), iure (yks. ablatiivi), iura (mon. nominatiivi ja akkusatiivi), iur(i)um (mon. genetiivi), iuribus (mon. datiivi ja ablatiivi).

Nominatiivimuodon ohessa myös muut taivutusmuodot esiintyvät usein latinalaisissa sitaateissa. Tämä koskee niin maksiimeja, jotka ilmaisevat jonkin juridisen periaatteen, kuin ilmauksia, joissa ius on sanaliitossa määreen asemassa tai sijoittuu preposition jälkeen (kuten ex iure, ʼoikeuden nojallaʼ, ʼoikeuden voimastaʼ). Keskeinen maksiimi, jossa sana ius esiintyy genetiivissä, on esimerkiksi Ignorantia iuris nocet (ʼtietämättömyys laista vahingoittaaʼ, ts. jos ei tunne lakia ja toimii sen vuoksi väärin, saa kantaa seuraamukset).

Erityisen tärkeä, nykykieliin heijastuva sanaliitto on iuris doctor / doctor iuris (ʼoikeustieteen tohtoriʼ, sananmuk. ʼoikeuden tohtoriʼ). Ilmaus on tavallinen useissa kielissä sellaisenaan tai oikeinkirjoitukseltaan nykykieleen mukautettuna (esim. ruots. juris doktor). Keskiajalla ja myös uudella ajalla oppiarvo esiintyi (ja esiintyy vielä nykyisinkin kanonisen oikeuden yhteyksissä) muodossa doctor utriusque iuris / iuris utriusque doctor / doctor iuris utriusque (ʼmolempien oikeuksien tohtoriʼ). Monikko johtuu siitä, että keskiajan Euroopan yliopistoissa opetettiin kahta arvovaltaista oikeusjärjestelmää: roomalaista oikeutta ja kanonista (katolisen kirkon) oikeutta. Uuden ajalla monikko viittasi (protestanttisissa maissa) roomalaiseen oikeuteen ja kyseisen maan kansalliseen oikeuteen (kanonisen oikeuden sijasta).

Ilmauksen iuris doctor synonyymi on legum doctor / doctor legum (sananmuk. ʼlakien tohtoriʼ; ks. sana-artikkeli lex).

Koko oikeusjärjestykseen tai johonkin oikeudenalaan viitattaessa ius-sana saattaa esiintyä myös monikollisena: iura. Jo Ciceron De legibus (ʼLaeistaʼ) -teos sisältää ilmauksen iura civilia, joka tarkoittaa kyseisessä yhteydessä ʼsiviilioikeusʼ. Vastaavasti maksiimi Iura publica anteferenda privatis voidaan kääntää: 'julkisoikeudella on etusija yksityisoikeuteen nähden'. Oikeuteen ylipäätään viittaa puolestaan Iura novit curia (ks. curia). Monikko iura (kirjoitusasussa jura) saattaa joskus tarkoittaa myös oikeustiedettä, nimenomaan sen opiskelun yhteydessä, mm. saksalaisella ja skandinaavisella kielialueella (saks. jura studieren, ʼopiskella oikeustiedettäʼ).

Sanan johdokset. Ius-sanan johdoksia on huomattava määrä. Monet niistä ovat pohjana nykykielten vierasperäisille sanoille. Osa näistä vierassanoista on vakiintuneessa käytössä suomalaisessakin oikeuskielessä: juridiikka, juridinen, juristi, justifikaatio jne.

Ius-sanan johdos iustitia tarkoittaa oikeudenmukaisuutta. Sen henkilöitymä on oikeuden jumalatar Iustitia (kreikk. Themis). Sana Iustitia (Justitia) esiintyy kaikkialla länsimaissa oikeuden jumalatarta tai oikeutta muulla tavoin allegorisesti kuvaavissa veistoksissa, tauluissa, mitaleissa jne.

Kirjoittaja: Heikki E. S. Mattila