Oikeustiede:ehto

Tieteen termipankista

ehto

ehto
Määritelmä sopimukseen liitetty sivumääräys, jonka täyttyminen on edellytyksenä sopimuksen oikeusvaikutusten syntymiselle
Selite

Sopimuksen ehdoista ei ole yleistä lainsäädäntöä. Ehtojen typologia on rakennettu tieteisopissa. Sopimukseen voidaan liittää ehtoja, jos niitä ei ole erikseen kielletty. Avioliitto on tapana mainita oikeudellisena toimena, johon ei voida liittää ehtoja. Joissain sopimuksissa ovat tietyt ehdot sallittuja ja tietyt kiellettyjä. Ehdot voidaan jakaa ryhmiin erilaisin perustein. Varsinaiset ehdot ovat lykkääviä tai purkavia. Edellisissä oikeusvaikutusten syntyminen riippuu tulevasta epävarmasta tapahtumasta, jälkimmäisessä oikeusvaikutusten lakkaaminen riippuu samanlaisesta tapahtumasta. Myös muita ehtojen ryhmittelyjä tunnetaan.

Ehdot kuuluvat sopimuslausekkeiden ryhmään. Ne eroavat sopimuksen edellytyksistä siinä, että edellytykset eivät ole yhtä selkeitä eivätkä aina molemminpuolisesti miellettyjä tai sovittuja. Siksi sopimuksen edellytyksen täyttymättä jäämiseen ei välttämättä liity lainkaan oikeusvaikutuksia. Oikeuskielessä voidaan puhua mistä tahansa sopimuksessa osapuolille tuottavista oikeuksista ja velvollisuuksista sopimuksen ehtona. Tämän mukaisesti käytetään muun muassa ilmaisua vakioehdot. Ehdolla on tällöin laajempi kuin perinteisesti esitetty merkityssisältö.
Lisätiedot
Kirjoittaja: Heikki Halila

Lähikäsitteet


Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:ehto. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:ehto.)