Oikeustiede:Suomen valtioalue/laajempi kuvaus

Palaa takaisin käsitesivulle

Suomen maa-alue. Suomen maa-alueella ymmärretään paitsi Suomen maaperää myös sisäisiä vesistöjä (järvet, joet, kanavat). Suomen ja Ruotsin maaraja on määritetty vuonna 1809 tehdyssä Haminan rauhansopimuksessa ja seuraavana vuonna tehdyssä rajanjärjestelysopimuksessa. Suomen ja Norjan välinen maaraja perustuu osittain vuoden 1751 Strömstadin sopimukseen sekä vuonna 1826 Ruotsi-Norjan ja Venäjän välillä tehtyyn sopimukseen. Suomen itäraja kulkee etelässä ja kaakossa suunnilleen vuonna 1721 tehdyn Uudenkaupungin rauhan rajaa pitkin. Pohjoisempana se seuraa vuoden 1671 Stolbovan rauhan rajaviivaa, joka kuitenkin Sallan ja Kuusamon kohdalla on siirtynyt 1900-luvun sotien johdosta lännemmäksi. Suomen rajoja ja niillä vallitsevaa järjestystä määrittää myös joukko naapurimaiden kanssa tehtyjä rajavesistösopimuksia.

Suomen merialue. Suomen merialueella ymmärretään Suomen aluevesiä. Aluevesiksi luetaan aluemeri sekä aluemeren perusviivan sisäpuolelle jäävät sisäiset aluevedet. Suomen aluemeren leveys on asetettu kansainvälisen oikeuden mukaisesti 12 meripeninkulmaan perusviivasta lukien (L Suomen aluevesien rajoista, 463/56, muut. 981/95). Aluemerellään Suomi harjoittaa aluesuvereenisuutta, jota kuitenkin rajaavat Suomen tekemät kansainväliset sopimukset (mukaan luettuna YK:n vuoden 1982 merioikeusyleissopimus, SopS 50/1996) sekä naapurimaiden kanssa tehdyt sopimukset, joilla mm. Suomen aluemeri on kapeikoissa rajattu 12 meripeninkulmaa kapeammaksi kaistaleeksi. Aluemeren ulkopuolella on eräitä vyöhykkeitä, jotka eivät kuulu Suomen valtioalueeseen, mutta joilla Suomi kuitenkin harjoittaa valtiollista toimivaltaansa (lisävyöhyke, kalastusvyöhyke, mannerjalusta, talousvyöhyke).

Suomen ilma-alue. Suomen ilma-alueella ymmärretään valtioalueen yläpuolella olevaa ulkoavaruuteen saakka ulottuvaa ilmavyöhykettä eli ilmatilaa. Ilma-alueen yläreunasta ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Vuonna 1944 tehdyllä ns. Chicagon sopimuksella useimmat valtiot – myös Suomi – ovat tunnustaneet ilma-alueen osaksi valtioaluetta mutta suostuneet sallimaan ilma-alueellaan säännöllisen lentoliikenteen sovittuja reittejä käyttäen (SopS 11/1949). Suomi on tehnyt lukuisia muitakin sopimuksia ilmatilansa käytöstä.

Siirtomaat ja siirtokunnat. Suomella ei toistaiseksi ole siirtomaita tai siirtokuntia maan pinnalla, syvänmerenpohjassa tai ulkoavaruudessa. Suomi on myös sitoutunut olemaan hankkimatta siirtomaita sekä olemaan valtaamatta alueita syvänmerenpohjassa tai ulkoavaruudessa, mm. liittymällä ns. vuoden 1960 siirtomaajulistuksen vahvistavaan YK:n kaikkinaisen rotusyrjinnän vastaiseen sopimukseen (SopS 37/1970), merioikeusyleissopimukseen (SopS 50/1996) sekä ulkoavaruussopimukseen (SopS 57/1967).