Luganon sopimus


Luganon sopimus

Määritelmä Luganon sopimuksella tarkoitetaan Luganossa 16. päivänä syyskuuta 1988 tehtyä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa yksityisoikeuden alalla koskevaa yleissopimusta (Lugano I-sopimus) tai tuota yleissopimusta korvannutta Luganossa 30. päivänä lokakuuta 2007 tehtyä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa siviili- ja kauppaoikeuden alalla koskevaa yleissopimusta (Lugano II-sopimus).

Selite

Muut kuin EY:n jäsenvaltiot eivät voi liittyä Brysselin yleissopimukseen. Sen vuoksi EY:n ja EFTA:n jäsenvaltiot päättivät laatia erillisen monenkeskisen näiden valtioiden välisen yleissopimuksen. Tämä yleissopimus eli Lugano I-sopimus hyväksyttiin 16. päivänä syyskuuta 1988 Luganossa pidetyssä diplomaattikonferenssissa, johon kaikki silloiset EY:n ja EFTA:n jäsenvaltiot osallistuivat. Nuo valtiot liittyivät sittemmin Lugano I-sopimukseen. Näiden lisäksi myös Puola liittyi Lugano I-sopimukseen. Lugano I-sopimus tuli Suomen osalta voimaan 1. päivänä heinäkuuta 1993.

Sisällöltään Lugano I-sopimus on lähes kopio Brysselin yleissopimuksesta. Useimmat Lugano I-sopimuksen ja Brysselin sopimuksen määräyksistä ovat täysin yhdenmukaiset (jopa artiklojen numerointi on sama molemmissa sopimuksissa). Muutamassa harvassa määräyksessä on vähäisiä eroja. Oleellisin ero näiden sopimusten välillä on siinä, ettei EY-tuomioistuin ole toimivaltainen.

Valtioissa, jotka ovat sekä Brysselin yleissopimuksen että Lugano I-sopimuksen osapuolia, Lugano I-sopimus ei pääsäännön mukaan vaikuta Brysselin yleissopimuksen soveltamiseen.

Sekä EU:n että EFTA:n jäsenvaltiot olivat yksimielisiä siitä, että Lugano I-sopimus olisi korvattava uudella yleissopimuksella, jolla poistettaisiin Brysselin yleissopimuksen ja Lugano I-sopimuksen välillä olevat vähäiset erot. Uuden sopimuksen aikaansaaminen kesti melko kauan, koska oltiin eri mieltä siitä tuliko uuden sopimuksen osapuolena EFTA- valtioiden lisäksi olla EU yksin vai EU ja sen jäsenvaltiot. EY-tuomioistuimen katsoi 7. helmikuuta 2006 antamassaan lausunnossa, että EU:lla oli yksinomainen toimivalta asiassa. Sen jälkeen saatiin uusi sopimus nopeasti valmiiksi ja Lugano II-sopimus hyväksyttiin 30. päivänä lokakuuta 2007 Luganossa pidetyssä diplomaattikonferenssissa. Lugano II-sopimuksen osapuolia ovat EY, Islanti, Norja ja Sveitsi. Lugano II-sopimuksen muut määräykset kuin ne, jotka johtuvat siitä että Lugano II-sopimus on yleissopimus, ovat eräitä vähäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta sekä asiasisällöltään että muodoltaan identtisiä Bryssel I-asetuksen säännösten kanssa.

Koska EU on Lugano II-sopimuksen osapuoli, tuo sopimus on osa EU-oikeutta. EU-tuomioistuimella on sen vuoksi toimivalta antaa Lugano II-sopimuksen määräysten tulkintaa koskevia ratkaisuja silloin, kun on kysymys sen soveltamisesta EU:n jäsenvaltioiden tuomioistuimissa. Myös niillä sopimusvaltioilla, jotka eivät ole EU:n jäsenvaltioita, on oikeus esittää kirjelmiä tai kirjallisia huomautuksia Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan (N:o 3) 23 artiklan mukaisesti tapauksissa, joissa EU:n jäsenvaltion tuomioistuin on pyytänyt EU-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua Lugano II-sopimuksen, Brysselin yleissopimuksen tai Bryssel I-asetuksen tulkinnasta.

Lisätiedot
Kirjoittaja: Gustaf Möller

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

Gaudement-TallonH2015, PålssonL2008

Alaviitteet

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Oikeustiede:Luganon sopimus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:Luganon sopimus.)

Siirry tarkastelemaan sivun muokkaushistoriaa →