Kirjallisuudentutkimus:marxilainen kirjallisuudentutkimus
marxilainen kirjallisuudentutkimus
marxilainen kirjallisuudentutkimus |
Marx ja hänen työtoverinsa Friedrich Engels (1820-95) käsittelevät tuotannossaan ensisijaisesti taloudellisia, poliittisia ja filosofisia kysymyksiä, eivätkä varsinaisesti kehittele kulttuuriteoriaa tai kirjallisuuden estetiikkaa, mutta heidän näkemyksensä esimerkiksi kulttuurin, ideologian ja talouden suhteesta on vaikuttanut 1900-luvulla kirjallisuuden ja kulttuurin tutkimukseen.
Marxilaisen poliittisen taloustieteen perustana on historiallinen materialismi, jonka mukaan tuotantosuhteet ja niistä seuraava yhteiskunnan rakenne muodostavat inhimillisen käyttäytymisen perustan. Tuotantovälineiden omistussuhteet määräävät yhteiskunnan luokkajaon ja aiheuttavat omistavien ja omistamattomien välisen vastakohtaisuuden. Kirjallisuus, niin kuin taide ylensäkin, ei silti heijasta tuotantosuhteita mekaanisesti, vaan muodostuu monien välittymisten (saks. Vermittlung) kautta omaksi heijastuksen muodokseen, joka on suhteellisen autonominen aineelliseen todellisuuteen nähden. Taiteella nähdään marxilaisen ajattelun perinteessä olevan myös mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Yhteiskunnan rakenne muuttuu tuotantosuhteiden muuttumisen myötä, minkä nähdään vaikuttavan myös esimerkiksi kirjallisuuden kehitykseen.
Marxilaiset tutkijat ja kriitikot ovat 1900-luvun alkupuolella olleet kiinnostuneempia teosten ideologisesta sisällöstä kuin muodon kysymyksistä. Siksi he ovat enimmäkseen suosineet realismia ja vastustanet formalistisia ja avantgardistisia suuntauksia. Tällaisia kirjallisuusteoreetikkoja ovat esim. venäläiset Georgi Plehanov ja Maksim Gorki, sekä unkarilainen Georg Lukács. Suomessa keskeinen perinteisemmän marxilaisen kirjallisuudentutkimuksen edustaja ovat ollut Raoul Palmgren.
Merkittävä muutos marxilaisessa kirjallisuudentutkimuksessa tapahtuu kuitenkin uusmarxilaisen Frankfurtin koulukunnan myötä 1930-luvulta lähtien. Samaan uusmarxilaisuuden traditioon liittyvät myös kulttuurimaterialismi ja uushistorismi.Erikieliset vastineet
Marxist criticism | englanti (English) | |
critique marxiste | ranska (français) | |
marxistisk litteratuforskning | ruotsi (svenska) | |
marxistische Literaturtheorie | saksa (Deutsch) | |
Marksistskaja kritika | venäjä (русский) | |
marksistlik kirjandusteadus | viro (eesti) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Kirjallisuudentutkimus:marxilainen kirjallisuudentutkimus. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:marxilainen kirjallisuudentutkimus.)