Kirjallisuudentutkimus:historiallinen romaani
historiallinen romaani
| historiallinen romaani |
Historiallinen romaani rakentaa - useimmiten suhteellisen kaukaisen - menneisyyden tapahtumia fiktion keinoin. Historiallisen aitouden tuntuun vaikuttaa paljon se, missä määrin kirjailija nojaa työssään historiankirjoitukseen ja arkistolähteisiin. Jos kirjailija käyttää historiallista tilannetta ainoastaan kerronnan kulissina, tuloksena on useimmiten anakronistista kerrontaa joka kuvaa enemmän nykypäivää kuin historiaa.
Historiallinen romaani muotoutui omaksi lajikseen 1600-luvulla, jolloin sitä edusti esim. Madame de La Fayette teoksellaan La Princesse de Clèves (1678, Clèvesin prinsessa). 1700-luvun loppupuolella kehittynyt goottilainen romaani kuvaa sekin usein historiallisia, tavallisesti keskiaikaan sijoitettuja tapahtumia. Skotlantilainen kirjailija ja lakimies Sir Walter Scott on modernin historiallisen romaanin varsinainen isä. Hänen ensimmäistä historiallista romaaniaan Waverley (1814, suom.) seurasi sarja laajoja ja värikkäitä, lähinnä Skotlannin historiaan liittyviä teoksia.
Paljolti Scottin ansiosta laji on ollut erityisen suosittu Englannissa. Esimerkiksi William Thackeray, Charles Dickens, Edward Bulwer-Lytton, George Eliot ja Thomas Hardy ovat julkaisseet historiallisia romaaneja. Yhdysvalloissa James Fenimore Cooper oli Nahkasukka-sarjallaan (1823-41) lajin pioneeri. Venäjän kirjallisuuden suurin historiallinen romaani on Leo Tolstoin Voina i mir (1864-69, Sota ja rauha). Lajin maineikkaita edustajia ovat myös saksalainen Lion Feuchtwanger, itävaltalainen Stefan Zweig ja unkarilainen Géza Gárdonyi. 1900-luvun alun merkittäviin historiallisiin romaaneihin kuuluu myös saksalaisen Thomas Mannin (1875-1955) sukukronikka Buddenbrooks. Verfall einer Familie (1901, Buddenbrookit).
Kirjailijana, lehtimiehenä ja historiantutkijana toiminut Zacharias Topelius (1818-98) on suomalaisen historiallisen draaman ja kertomuksen uranuurtaja. Hänen romaanissaan Fältskärns berättelser (1853-67, Välskärin kertomuksia) tehdään selkoa isänmaan vaiheista 1600-luvun alkupuolelta 1700-luvun loppuun. Jo tätä ennen Topelius julkaisi kirjan Hertiginnan af Finland (1850, Suomen herttuatar), jota suomennoksen alaotsikossa luonnehditaan "romaanimaiseksi kertomukseksi". Suomalaisen historiallisen romaanin varsinainen esikoinen on Fredrika Runebergin Fru Catharina Boije och hennes döttrar (1858, Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä), joka itse asiassa valmistui jo 1843. Myöhempiä lajin edustajia ovat esim. Santeri Ivalon Juho Vesainen (1894), Maila Talvion Silmä yössä (1917), Arvi Järventauksen neliosainen Rummut (1929-30) ja Artturi Leinosen kolmiosainen Hakkapeliitat (1932-34). Kaksi viimeksi mainittua romaanisarjaa antavat ihannoivan kuvan Suomen kansan sankaruudesta ja kestokyvystä. T. Vaaskiven romaaneille Yksinvaltias I-II (1942) ja Loistava Armfelt (1938) on puolestaan ominaista koristeellinen, vuolassanaisuudessaan raskas tyyli. Mika Waltarin laajat historialliset romaanit edustavat lajin kotimaista huippua; Waltarin Sinuhe egyptiläinen (1945) on myös kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia romaaneja ja se on ilmestynyt yli kolmellakymmenellä kielellä. Historialliseksi romaaniksi on luettavissa myös Vainö Linnan trilogia Täällä Pohjantähden alla (1959-62). Suomessakin laji on näytellyt merkittävää osaa kansallisen identiteetin luomisessa ja muovaamisessa.
Uudemmissa postmoderneissa historiallisissa romaaneissa on osoitettu historiankirjoituksen suhteellisuus sekä toden ja sepitetyn ongelmallinen suhde, kuten suomenruotsalaisen Ralf Nordgrenin kansalaissotakuvauksessa Det har aldrig hänt (1977, Sellaista ei tapahtunut). Postmodernismiin kuuluu oleellisesti kriittinen ja parodinen menneisyyden uudelleentulkinta: postmoderni taide ja teoria samaan aikaa sekä hyödyntävät että horjuttavat kirjallisuuden konventioita parodian avulla. Lisäksi ne kiinnittävät itsetietoisesti huomiota omiin sisäisiin ristiriitaisuuksiinsa ja ironiseen uudelleenluentaansa menneisyydestä. Kirjallisuuden kaanoniin kuuluvat, klassikoiksi julistetut teokset ovat yleinen inspiraation ja viittausten kohde postmoderneissa historiallisissa romaaneissa, mutta niitä saatetaan käsitellä erittäin kriittisellä otteella esimerkiksi postkolonialistisesta tai feministisestä positiosta.
Postmoderni historiallinen romaani kyseenalaistaa mahdollisuutemme todella saada selville menneiden tapahtumien kulkua ja siten kykymme kuvailla sitä totuudenmukaisesti kielessä. Linda Hutcheonin (1988) mukaan kaikki, mitä menneestä voidaan tietää perustuu loppujen lopuksi tekstuaalisille jäänteille, jotka puolestaan kuuluvat historialliseen diskurssiin. Historiankirjoitus ei ole ideologiasta vapaata, objektiivista ja muuttumatonta, vaan fiktion tavoin se on konstruoitua ja kerronnallista.Erikieliset vastineet
| chronicle novel | englanti (English) | |
| historical novel | englanti (English) | |
| romanzo storico | italia (italiano) | |
| roman historique | ranska (français) | |
| historisk roman | ruotsi (svenska) | |
| Geschichtsroman | saksa (Deutsch) | |
| historischer Roman | saksa (Deutsch) | |
| istoritšeskij roman | venäjä (русский) | |
| ajalooline romaan | viro (eesti) |
Lähikäsitteet
- historiografinen metafiktio (vieruskäsite)
- romaani (yläkäsite)
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 23.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:historiallinen romaani. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:historiallinen romaani.)