Kirjallisuudentutkimus:ennakointi
prolepsis | ennakointi
prolepsis | |||
ennakointi |
Samoin kuin takaumia, ennakointeja voi esiintyä niin kertojan kuin henkilönkin diskurssissa. Henkilön ajatukset tulevasta (esim. toiveet) eivät kuitenkaan välttämättä liity tarinan todellisiin tuleviin tapahtumiin eivätkä muuta tarinan kronologista esittämistä. Kerronnan ilmiönä ennakointi on nimenomaan tarinan kronologian järjestämistä uudelleen. Genetten määritelmän mukaan prolepsis tarkoittaa "tarinan jonkin tapahtuman kerrontaa ennen kuin sitä edeltävistä tapahtumista on ollut puhetta". Voidaan vielä erottaa ulkoiset ja sisäiset ennakoinnit eli viittaus tapahtumiin, jotka sijoittuvat kokonaan kerrottavan tarinan kronologian jälkeen, ja toisaalta siirtyminen myöhempiin tapahtumiin kerrottavan tarinan sisällä.
Ennakointi on tavallinen keino minämuotoisessa retrospektiivisessä kerronnassa eli kerronnassa, jossa henkilö kertoo omista kokemuksistaan menneisyydessä. Koska henkilö tietää, mihin tapahtumat tulevat lopulta johtamaan, hän voi tehdä kerronnassaan ennakointeja. Näin tekee esimerkiksi kertoja Philip Pirrip Charles Dickensin romaanissa Suuria odotuksia (1860-61).
Ennakoinnit ovat omiaan vaikuttamaan siihen, mihin lukija kiinnittää huomiota tekstin edetessä: esimerkiksi kun tapahtumien lopputulos tuodaan esille heti aluksi, huomio kiinnittyy siihen, miten tapahtumat etenevät kohti tätä loppua ja miten tämä eteneminen esitetään. F. E. Sillanpään romaani Hurskas kurjuus (1919) alkaa ennakoinnilla, sillä varsinaisen tarinan ajallinen päätös - päähenkilö Juha Toivolan teloitus - kerrotaan jo prologissa. Romaanin alaotsikkokin on ennakoiva: "Päättynyt suomalainen elämäkerta". Vladimir Nabokovin Naurua pimeässä (1932) paljastaa samoin tarinan päätöksen heti aluksi, minkä jälkeen kertoja motivoi jatkon sillä, että "yksityiskohdat ovat aina tervetulleita".Erikieliset vastineet
anticipation | englanti (English) | |
foreshadowing | englanti (English) | |
prolepsis | englanti (English) | |
anticipation | ranska (français) | |
antecipation | ruotsi (svenska) | |
proleps | ruotsi (svenska) | |
Antizipation | saksa (Deutsch) |
Lähikäsitteet
- takauma (vieruskäsite)
Käytetyt lähteet
HosiaisluomaY2003, Rimmon-Kenan1991
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Kirjallisuudentutkimus:ennakointi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:ennakointi.)