Kirjallisuudentutkimus:balladi
balladi
| balladi |
1110-luvulla balladilla tarkoitettiin musiikin säestämää tanssilaulua Italiassa (ballata) tai Provencessa (balada). 1300-1400-luvulla siitä kehittyi Ranskassa keskiaikaisten eeposten ja kronikoiden pohjalta suosittu lyyrinen runomuoto ballade, joka noudatti kiinteää säkeistö- ja säerakennetta. Myöhemmälle kertovalle balladille loivat pohjaa Englannissa ja Pohjoismaissa 1700-luvulta lähtien kerätyt eeppis-lyyriset kansanrunot. Balladi alkoi merkitä jokseenkin samaa kuin romanssi mutta säilyi tunnelmaltaan synkempänä. Kirjallinen taideballadi erottui suullisesta kansanperinteestä 1700-luvun puolivälin tienoilla; ensimmäinen merkittävä taideballadin edustaja oli goottilaisia aiheita sisältänyt Gottfried Bürgerin "Lenore" (1774).
Yleensä balladi hakee aineksensa yhteisön elämästä, historiasta, legendoista ja kansanrunoudesta. J. W. Goethe samaisti lajien lajina pitämänsä balladin lajien alkuperäiseen, ideaaliseen yhteyteen, jossa epiikka, lyriikka ja dramatiikka eivät vielä olleet eriytyneet vaan elivät toisiinsa sulautuneina. Balladin ominaispiirteinä on pidetty seuraavia:
1) koostuu usein nelisäkeisistä säkeistöistä
2) yllättävä, dramaattinen aloitus tilanteesta, jossa traaginen tapahtuma on käsillä
3) tarina etenee melko kaavamaisesti vakiokääntein kohti kohtalonomaista ratkaisua
4) stereotyyppisinä toistuvien epiteettien, kliseiden ja formuloiden runsaus
5) toistuvien henkilötyyppien saattaminen toistuviin ristiriitatilanteisiin
6) puolueettomana, moralisoimattomana ja tunteilemattomana esiintyvä kertoja, joka tyytyy ulkokohtaiseen kerrontaan
7) kerronta on muutenkin objektivoivaa, etäännyttävää, tyyli arkaaista
8) tematiikkaa hallitsee ihmisen ja häntä voimakkaamman, usein yliluonnollisen mahdin vastakohtaisuus
9) miehen kunnian ja naisen siveyden keskeisyys eettisinä arvoina
10) viimeinen puolisäkeistö (envoi) alkaa usein apostrofilla, jossa runo omistetaan esim. rakastetulle
Balladeissa käytetty runomitta balladimitta (engl. ballad meter) on vaihdellut aikojen kuluessa, mutta varsin perinteinen on mitta, joka rakentuu nelisäkeisistä, vaihdellen neli- ja kolmipolvisia säkeitä sisältävistä säkeistöistä. Riimikaava on useimmiten abcb, toisinaan abab. Säkeistön ensimmäinen ja kolmas säe ovat kolmipainoisia (trimetrisiä), toinen ja neljäs nelipainoisia (tetrametrisiä). Muita muodollisia ominaisuuksia ovat kertosäe, toistuvien ilmaisujen käyttö sekä edellisen säkeistön muunteleva kertaus.
Kansanballadien ja taideballadien lisäksi balladista on erotettu alalajit taru-, ritari-, porvaris- ja talonpoikaisballadi. Muinaisskandinaavinen balladimainen kæmpavisa, serbien junačke pesme (miesten laulut), ukrainalaisten dumi ja venäläisten bylina ovat kehittyneet vanhemman omapohjaisen perinteen ja uuden muodin risteytyminä. Itsenäisempiin muunnelmiin kuuluu kalevalainen balladi. Suomalaisen balladin esikuvat ovat peräisin lähinnä Tanskasta ja Ruotsista. Kuuluisimmat ritariballadimme ovat "Inkerin virsi ja "Anteruksen virsi"; tunnetuimmat kansanballadimme ovat keskiaikaiset "Elinan surma" ja "Velisurmaaja".
Taideballadit ovat nimeltä tunnetun, tavallisesti oppineen runoilijan tekoa. Yleensä niissä mukaillaan kansanballadien tyyliä. Monet maailmankirjallisuuden merkittävimmistä balladeista syntyivät romantiikan aikana. Balladin mestareita ovat saksalaiset Goethe, Schiller ja Heinrich Heine, englantilaiset Walter Scott, William Wordsworth, Samuel Taylor Coleridge (jonka tunnetuin balladi on "The Rime of the Ancyent Marinere" (1798, Vanha merimies), John Keats (esim. "La Belle Dame sans Merci, 1819) ja amerikkalainen Henry Wadsworth Longfellow ("The Wreck of the Hesperus", 1841). 1900-luvulla balladiperinnettä uudisti osaltaan saksalainen Bertolt Brecht.
Ensimmäinen suomenkielinen taideballadi on A. Oksasen "Koskenlaskijan morsiamet" (1853). Merkittävin kotimaisista balladin tekijöistä on Eino Leino, jonka monet runot esim. Helkavirsissä (1903, 1916) edustavat lajia, kuten "Ylermi", "Räikkö Raähkä" ja "Tumma". Balladia ovat kokeilleet myös Paavo Cajander, Larin-Kyösti, Aaro Hellaakoski, Aale Tynni ja Juha Mannerkorpi. P. Mustapää purkaa perinteiselle balladille ominaista kaavamaisuutta ja yksitotisuutta runossaan "Balladi uusista vaatteista" (Jäähyväiset Arkadialle, 1945). Laajasti ottaen myös monia proosateoksia voidaan pitää balladeina, kuten Timo K. Mukan romaania Maa on syntinen laulu (1964), jonka alaotsikkona onkin Balladi.Erikieliset vastineet
| lay | englanti (English) | |
| balada | espanja (español) | |
| ballata | italia (italiano) | |
| ballade | ranska (français) | |
| ballad | ruotsi (svenska) | |
| Ballade | saksa (Deutsch) | |
| ballada | venäjä (русский) | |
| ballaad | viro (eesti) |
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.11.2024: Kirjallisuudentutkimus:balladi. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:balladi.)