Historia:Porrassalmen taistelu
Porrassalmen taistelu
Porrassalmen taistelu |
Määritelmä
Mikkelin eteläpuolella Porrassalmen kylässä 13. kesäkuuta 1789 käyty Kustaa kolmannen sotaan liittynyt taistelu, jossa ruotsalaiset puolustajat torjuivat onnistuneesti lukumäärältään ylivoimaiset venäläiset hyökkääjät
Selite
Porrassalmen taistelussa 13.6.1789 Mikkelin kaupungin eteläpuolella ruotsalaiset puolustajat torjuivat reilun 700 miehen voimin lukumäärältään lähes kymmenkertaisten venäläisjoukkojen kohti Mikkeliä suuntautuneen hyökkäyksen. Taistelu oli Ruotsille tärkeä moraalinen voitto maasodassa, joka oli sujunut siihen asti korkeintaan vaihtelevalla menestyksellä. Strategisesti Porrassalmen voitto oli kuitenkin jokseenkin vähämerkityksinen, koska venäläisest onnistuivat etenemään Mikkeliin toista kautta vain viikkoa myöhemmin ja valtaamaan sen. Ruotsalaiset tekivät kuitenkin myöhemmin vastahyökkäyksen Joroisten suunnalta ja valloittivat Etelä-Savoa takaisin. Koko Kustaa kolmannen sota jatkui Porrassalmen taistelun jälkeen vielä hieman reilun vuoden aina Ruotsinsalmen toiseen meritaisteluun ja pian sitä seuranneeseen Värälän rauhaan 1790 asti.
Lähikäsitteet
- Anjalan liitto (vieruskäsite)
- Kustaa kolmannen sota (yläkäsite)
- Ruotsinsalmen toinen meritaistelu (vieruskäsite)
- Värälän rauha 1790 (vieruskäsite)
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.12.2024: Historia:Porrassalmen taistelu. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Historia:Porrassalmen taistelu.)