Geologia:rautamuodostuma

Tieteen termipankista

rautamuodostuma

rautamuodostuma
Määritelmä

1) runsasrautainen sedimenttikivi, joka on yleensä (mutta ei aina) laminoitunut, serttipitoinen ja muodostunut yleensä arkeeisen tai proterotsooisen eonin aikana;

2) sedimenttikivi, jonka rautapitoisuus on yli 15 painoprosenttia
Selite Runsasrautaisten sedimenttikivien jako rautamuodostumiin ja rautakiviin on käytäntö, joka perustuu runsaasti rautaa sisältävien muodostumien erilaisiin piirteisiin (James 1966[1]). On huomioitava, että kaikki tutkijat eivät tee tätä jakoa: rautamuodostuma-termiä saatetaan usein käyttää synonyyminä runsasrautaiselle sedimenttikivelle ja toisinaan rautakiviä ei erotella rautamuodostumista, vaan niitä saatetaan kutsua esimerkiksi alumiinivaltaisiksi rautamuodostumiksi. Lisäksi rautamuodostuma-termiä saatetaan käyttää synonyyminä raitaiselle rautamuodostumalle. Pääosa rautamuodostumista (mutta ei kaikki) on syntynyt kemiallisen saostumisen kautta, ja tästä syystä rautamuodostuman määritelmään saatetaan sisällyttää muodostumisen syntyminen kemiallisen saostumisen kautta (katso esimerkiksi Misra 2000[2]).
Lisätiedot Rautamuodostumille on kirjallisuudessa käytetty useita synonyymejä, kuten kvartsiraitainen rautamalmi. Suomen kallioperässä olevien runsasrautaisten sedimenttikivien kohdalla raudan alkuperä (detritaalinen vai kemiallisesti saostunut) voi olla toisinaan vaikeasti määritettävissä ja rautamuodostuma-termiä on käytetty usein yleisesti kuvaamaan runsaasti rautaa sisältäviä ja sedimenttistä alkuperää olevia muodostumia (Lehto & Niiniskorpi1977).

Erikieliset vastineet

iron formationenglanti (English)
järnformationruotsi (svenska)

Lähikäsitteet

Käytetyt lähteet

SKP1998, JamesHL1966, Lehto&Niiniskorpi1977, Paakkola&Piirainen&Piispanen1986, MisraKC2000, Bekker&al2010

Alaviitteet

  1. JamesHL1966
  2. MisraKC2000

Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 21.12.2024: Geologia:rautamuodostuma. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Geologia:rautamuodostuma.)