Filosofia:sympatia

    Tieteen termipankista

    sympatia

    sympatia
    Määritelmä kyky tai valmius tuntea sitä mitä lähimmäinen tuntee
    Selite Yleisessä mielessä sympatialla tarkoitetaan pyrkimystä tai valmiutta tuntea mitä ympärillämme olevat tuntevat ja olla olla tämän tunteen koskettama. Jos siis havaitsemme ympärillämme olevien ihmisten olevan onnellisia, tunnemme onnellisuutta ja jos lähiympäristö on onneton, se tekee meidät onnettomaksi.
    Valtio-dialogissa Platon (427-347 eaa.) esittää, että jos valtiossa yksi loukkaantuu, koko valtio tuntee sen. Platonin mukaan myös runous voi herättää sympatian. Plotinos (204-270) uskoi kosmiseen sympatiaan, johon perustuu astrologia ja magia. Monet muut filosofit, kuten Aristoteles ja Epikurus antoivat sympatialle fysiologisen tulkinnan.
    Uudella ajalla keskeisimmän merkityksen sympatia sai 1700-luvun sentimentalismissa (Francis Hutcheson (1694-1747), Adam Smith (1723-1790), David Hume (1711-1776)). Se oli keskeinen moraalinen tunne, jolle etiikka perustuu. Filosofit käyttivät kuitenkin hieman erilaisia nimityksiä käsitteestä. Hutcheson käytti termiä moraalivaisto tai moraalitunto (moral sense), Hume termejä sympatia ja suostumus (approbation) ja Smith termiä sympatia. Humelle sympatia on osa ihmisluontoa. Järjen vastapainona se on perusta hyveille ja paheille. Smith kehitti Humen teoriaa pidemmälle, ja argumentoi teoksessaan The Theory of Moral Sentiments (1759), että sympatia on tunne, joka herää katsojassa, kun hän kuvitteellisesti asettaa itsensä tilanteeseen, joka aiheuttaa tunteen toimijassa.
    Lisätiedot kr. sym + pathos=tunteminen yhdessä; sympatheia; lat. compassio

    Erikieliset vastineet

    sympathyenglanti (English)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    BunninNYuJ2004, PreusA2007

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 28.2.2024: Filosofia:sympatia. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:sympatia.)