Esittävät taiteet:blackface

    Tieteen termipankista

    blackface

    blackface
    Määritelmä 1. aluksi valkoisten ja myöhemmin myös mustien esiintyminen kasvot mustattuina osana amerikkalaista minstrel show -viihdettä 2. rodullisten piirteiden stereotyyppinen imitointi
    Selite

    Aikoinaan blackface-esiintyjän maskiin kuului naaman mustaaminen esim. poltetulla korkilla, suun korostaminen, villaperuukki ja tyyppihahmon mukainen asu. Blackface-traditio jatkui vielä varhaisissa elokuvissa, joissa valkoiset näyttelijät esittivät afrikkalaisamerikkalaisia. Tätä tapahtui myös 1920-luvulla Broadwayn esityksissä ja vielä 1940-luvulla Hollywood-musikaaleissa. Blackface on ollut aikoinaan myös osa suomalaista teatteri- ja elokuvahistoriaa, tosin erilaisessa kulttuurisessa ja historiallisessa kontekstissa kuin Yhdysvalloissa. Suomessa aiheeseen on herätty hiljattain rodullistamisen ja toiseuden kaltaisten käsitteiden tultua ajankohtaisiksi myös esittävissä taiteissa. Viime aikoina termiä blackface on alettu käyttää yleisessä keskustelussa, jolloin sillä voidaan tarkoittaa rodullisten piirteiden stereotyyppistä imitointia kulttuurissa laajemminkin käsitettynä.

    Eric Lott on tuonut esiin blackface-esityksiin liittyneitä monimutkaisia kulttuurisia ja sosiohistoriallisia olosuhteita ja merkityksiä. Mustien esiintyminen blackface -maskissa ja asussa oli vähemmän paheksuttavaa kuin oikean mustaihoisen esiintyjän tanssiminen, jota pidettiin 1840-luvulla ”loukkaavana” valkoiselle yleisölle. Vaikka esitykset tapahtuivat valkoisten määrittelemissä kehyksissä ja toistivat stereotypioita, Lott toteaa, että blackfacen kautta mustan esiintyjän oli myös mahdollista imitoida valkoisia esittämässä häntä. Hänen mukaansa laulut ja tanssit toivat esiin paitsi mustan kehon, mutta myös sen tekemän työn ja paikan tietyssä talousjärjestelmässä.

    Erikieliset vastineet

    blackfaceenglanti (English)

    Lähikäsitteet

    Käytetyt lähteet

    ChambersC2002, LottE2001

    Alaviitteet

    Lähdeviittaus tähän sivuun:
    Tieteen termipankki 24.4.2024: Esittävät taiteet:blackface. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Esittävät taiteet:blackface.)