Esittävät taiteet:blackface
blackface
blackface |
Aikoinaan blackface-esiintyjän maskiin kuului naaman mustaaminen esim. poltetulla korkilla, suun korostaminen, villaperuukki ja tyyppihahmon mukainen asu. Blackface-traditio jatkui vielä varhaisissa elokuvissa, joissa valkoiset näyttelijät esittivät afrikkalaisamerikkalaisia. Tätä tapahtui myös 1920-luvulla Broadwayn esityksissä ja vielä 1940-luvulla Hollywood-musikaaleissa. Blackface on ollut aikoinaan myös osa suomalaista teatteri- ja elokuvahistoriaa, tosin erilaisessa kulttuurisessa ja historiallisessa kontekstissa kuin Yhdysvalloissa. Suomessa aiheeseen on herätty hiljattain rodullistamisen ja toiseuden kaltaisten käsitteiden tultua ajankohtaisiksi myös esittävissä taiteissa. Viime aikoina termiä blackface on alettu käyttää yleisessä keskustelussa, jolloin sillä voidaan tarkoittaa rodullisten piirteiden stereotyyppistä imitointia kulttuurissa laajemminkin käsitettynä.
Eric Lott on tuonut esiin blackface-esityksiin liittyneitä monimutkaisia kulttuurisia ja sosiohistoriallisia olosuhteita ja merkityksiä. Mustien esiintyminen blackface -maskissa ja asussa oli vähemmän paheksuttavaa kuin oikean mustaihoisen esiintyjän tanssiminen, jota pidettiin 1840-luvulla ”loukkaavana” valkoiselle yleisölle. Vaikka esitykset tapahtuivat valkoisten määrittelemissä kehyksissä ja toistivat stereotypioita, Lott toteaa, että blackfacen kautta mustan esiintyjän oli myös mahdollista imitoida valkoisia esittämässä häntä. Hänen mukaansa laulut ja tanssit toivat esiin paitsi mustan kehon, mutta myös sen tekemän työn ja paikan tietyssä talousjärjestelmässä.Erikieliset vastineet
blackface | englanti (English) |
Lähikäsitteet
- minstrel show (funktiosuhde)
Käytetyt lähteet
Alaviitteet
Lähdeviittaus tähän sivuun:
Tieteen termipankki 22.12.2024: Esittävät taiteet:blackface. (Tarkka osoite: https://tieteentermipankki.fi/wiki/Esittävät taiteet:blackface.)